KD mukaan välikysymykseen eläkeläisten asemasta

8.10.2015 klo 15:12 Uutiset

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä päätti tänään kokouksessaan lähteä mukaan valmisteilla olevaan välikysymykseen, joka koskee hallituksen päätösten vaikutuksia eläkeläisiin. KD eduskuntaryhmä yhtyy huoleen eläkeläisiin kohdistuvien säästötoimenpiteiden kohtuuttomista yhteisvaikutuksista. Hallitus aikoo leikata lääkekorvauksia ankaralla kädellä, peräti 50 miljoonalla eurolla. Myös sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksut ja matkakulujen omavastuut nousevat. Samaan aikaan hallitus leikkaa eläkeläisten asumistuesta. Yhtälö on monelle pienituloiselle eläkeläiselle mahdoton. Hallituksen esittämä takuueläkkeen korotus on äkkiä syöty, kun kaikki säästötoimenpiteet otetaan huomioon.

Huolestuttavia ovat myös hallituksen aikeet heikentää vanhuspalvelujen henkilöstömitoituksia ja väljentää hoitajien pätevyysvaatimuksia. KD ryhmän mukaan vanhustenhoito on saatava sellaiselle tasolle, millä päättäjät itse haluaisivat vanhuutensa viettää. Ihmisarvoinen vanhuus voidaan taata vain riittävällä määrällä hoitavia käsiä.