KD Nuoret saavat viikon päästä uuden puheenjohtajan – kannanotoissa puhuttaa lääkekannabis sekä puolustusvoimien suorituskyky

24.10.2016 klo 11:22 Uutiset

KD Nuorten hallitus on päättänyt esittää seuraavana viikonloppuna pidettävässä vuosikokouksessaan kolmea kannanottoa.

Ensimmäisessä ehdotetaan, että lääkekannabiksen erityislupia tulisi jatkossa myöntää helpommin myös muiden sairauksien kuin vain MS taudin hoitoon.

– Vuonna 2014 Fimea myönsi erityislupia 223 kappaletta, mikä on kansainvälisesti verrattuna pieni määrä.Suomessa lääkärit ovat määränneet lääkekannabista pääosin vain MS taudin lihasjäykkyyden hoitoon. Useissa muissa valtioissa kuten Kanadassa ja Israelissa lääkekannabista käytetään viranomaisen myöntämällä erityisluvalla myös muihin sairauksiin.

-Suomessa Fimean tulisikin selvittää laajemmin ja ennakkoluulottomasti lääkekannabiksen hyötyjä erilaisten sairauksien hoidossa, kannanotossa vaaditaan.

Lisäksi Jyväskylässä järjestettävässä vuosikokouksessa otetaan kantaa siihen, pitäisikö ensi vuoden aikana suorittaa puolustusvoimien laajamittainen puolustuskyvyn valmiustarkastus. KD Nuorten hallituksen mielestä pitäisi.

-Puolustusvoimiemme suorituskyky kokonaisuudessaan ei ole yhtä hyvä kuin siitä julkisuudessa annettu kuva. Suomella on uniikki ja meille täydellisesti sopiva puolustusjärjestelmä jossa valtion, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat tuntevat omat roolinsa ja harjoittelevat yhteistyötä. Tästä huolimatta Suomella ei ole asianmukaisesti varusteltua, koulutettua tai valmiustarkastettuja sodan ajan puolustusvoimia.

-Ilman merkittävästi lisättyä koulutusta ja jaksottaisia koko puolustuskyvyn kattavia valmiustarkastuksia onttoutuu uskottavan puolustuksen retoriikka jo lähivuosina.

Keskustelua käydään myös tulevana viikonloppuna siitä, miten nuoret pääsisivät nopeammin työelämään ja pystyisivät hyödyntämään välivuosien aikana tehdyt opinnot pääsykokeissa.

KD Nuorten hallitus esittää, että pääsykoejärjestelmää uudistettaisiin omaehtoiseen opiskeluun kannustavaksi. Ehdotuksena on järjestelmä, jossa ns. välivuosina hankittu opiskelukokemus toisi todellista lisäarvoa hakijalle seuraaviin pääsykokeisiin.

KD Nuoret valitsevat liittokokouksessaan myös uusia jäseniä liittohallitukseensa sekä uuden puheenjohtajan Remo Ronkaisen ilmoittaessaan ettei enää asetu ehdolle seuraavalle kaudelle.