Essayah valtiopäivien avajaiskeskustelussa: Sote uhkaa päätyä vaalihevosen heiniksi

8.2.2017 klo 14:43 Uutiset

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah vaatii sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistukselle parlamentaarista valmistelua. Essayah piti KD:n ryhmäpuheenvuoron tänään eduskunnassa valtiopäivien avauskeskustelussa.
– Maakuntauudistukseksi muuttuneen sote-uudistuksen viimeistely tulee hipomaan eduskuntakauden rajoja. Sote-uudistus on vietävä läpi sellaisena, ettei heti seuraavan eduskuntavaalikampanjan aikana millään puolueella ole tarvetta repiä jo tehtyjä päätöksiä vaalihevosen heiniksi, hän sanoi.
Essayahin mukaan parlamentaarinen työskentely olisi tarpeen sote-uudistuksessa myös siksi, että esityksiä voitaisiin vielä kehittää enemmän uudistuksen alkuperäistä tarkoitusta palveleviksi.

Essayah nosti esille myös kasvavan epävarmuuden Euroopan unionissa sekä Brexitin vaikutukset Suomen maksuosuuksiin.
– Mikäli Iso-Britannian nettomaksuosuus jyvitetään jäljelle jääville jäsenvaltioille, Suomen vuosittainen nettomaksu kasvaa yli sadalla miljoonalla eurolla. Mikäli kauppasuhteet kärsivät, kasvaa lasku. Brexitin hintalappu Suomelle on minimoitava, hän totesi.
– Euroopassa ovat voimistuneet äänet, jotka näkevät brittien lähdössä mahdollisuuden ottaa askelia, ellei jopa harppauksia kohti liittovaltiota monin tavoin. Olemme tienhaarassa, jossa valinnan luulisi olevan helppo: itsenäisten jäsenvaltioiden yhteistyö vai syvenevä yhteisvastuu ja kasvavat ongelmat. KD sanoo yhteisvastuun kasvattamiselle ”ei”, mutta yhteistyölle ”kyllä”, Essayah linjasi.

***

Valtiopäivien avauskeskustelu – Pääministerin ilmoitus hallituksen politiikasta vuonna 2017 ja keskeisimmistä eduskunnalle annettavista esityksistä. 8.2.2017

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenvuoro
Kansanedustaja Sari Essayah

Arvoisa puhemies,
Eduskunta saa alkaneella istuntokaudella eteensä laajoja lakipaketteja ja suuria periaatteellisia kysymyksiä. Haasteellisimpana sote- ja maakuntauudistus, joiden linjauksiin nyt viimeistään on saatava oppositio mukaan. Liikenneväylätkin ovat kaikkien omaisuutta. Yhteistä näkemystä kaivataan myös puolustusselonteossa, etenkin armeijan materiaalihankintojen rahoituksesta. Samoin tiedustelulaki muutoksineen perustuslakiin edellyttää konsensusta. Kaikissa näissä on kyse yli vaalikausien ulottuvista linjauksista. Näissä hankkeissa ei pidä langeta vaalinaluspolitikointiin, vaan juhlavuoden teema ”yhdessä” on elettävä todeksi.

Sen sijaan KD tulee tekemään kaikkensa, jotta hallituksen kaavailema tuhoisa alkoholilain uudistus ei toteudu. Meillä ei ole kansakuntana varaa lain vahingollisiin vaikutuksiin kansanterveyteen, talouteen sekä viranomaistoimintaan – puhumattakaan niistä tragedioista, joita lapset, puolisot ja muut läheiset kohtaavat. Puolustamme arvokasta vanhuutta ja laadukasta saattohoitoa, sen sijaan vastustamme kansalaisaloitetta eutanasiasta. Tuemme edelleen eduskunnan käsittelyssä olevaa, avioliiton naisen ja miehen välisenä säilyttävää, kansalaisaloitetta.

Eduskunta käy alkaneeseen istuntokauteen huolestuttavissa ja epätietoisissa tunnelmissa. Olisi ollut kohtuullista äänestäjiä kohtaan, että hallitus kävisi kehysriihen normaalissa aikataulussa, ja talouslinjauksista päästäisiin keskustelemaan jo maaliskuussa. On siis vain arvailtava, jatkuuko sama linja, jossa leikkausten kohteiksi ovat joutuneet lapsiperheet, sairaat, pitkäaikaistyöttömät ja vanhukset. Aikataulun lykkääminen kertoo huolestuttavan viestin hallituksen sisäisistä kiistoista ja horjuvasta päätöksentekokyvystä.

Hallitus on aloittanut jo istuntotauon aikana keskustelun liikenneväylien ylläpidosta. KD eduskuntaryhmä on tyytyväinen siihen, että kehittämistä selvittämään ryhtyy nyt parlamentaarinen työryhmä. Olemme avoimia uusille alueellisen tasapuolisuuden varmistaville ratkaisuille. Ulkomaiset teidenkäyttäjät, erityisesti raskas liikenne, pitää myös saada maksamaan väylien ylläpidosta. Kannatamme lisäksi autoveron hallittua, portaittaista poistoa.

Todellista parlamentaarista valmistelua kaipaisi kipeästi myös maakuntauudistukseksi muuttunut sote-uudistus, jonka viimeistely tulee hipomaan eduskuntakauden rajoja. On äärimmäisen tärkeää, että sote-uudistus saadaan viimein vietyä läpi sellaisena, ettei heti seuraavan eduskuntavaalikampanjan aikana millään puolueella ole tarvetta repiä jo tehtyjä päätöksiä vaalihevosen heiniksi. Parlamentaarisessa työskentelyssä esitykset myös todennäköisesti kehittyisivät enemmän uudistuksen tarkoitusta palveleviksi.

Huolta kevääseen tuo myös epävarmuus Euroopan unionissa. Talousongelmat sekä turvapaikanhakijoiden paine kasvattavat ääriryhmiä niin Italiassa, Ranskassa kuin monessa muussakin jäsenmaassa. Ranskan ja Saksan vaalien jälkeen Kreikan rahoitusjärjestelyt saattavat jälleen olla ajankohtaisia.

Talousongelmien lisäksi ratkaistavana on myös Brexit-neuvottelut, joiden hintalappu Suomelle on minimoitava. Mikäli Iso-Britannian nettomaksuosuus jyvitetään jäljelle jääville jäsenvaltioille, Suomen vuosittainen nettomaksu kasvaa yli sadalla miljoonalla eurolla. Mikäli kauppasuhteet kärsivät, kasvaa lasku. Euroopassa ovat voimistuneet äänet, jotka näkevät brittien lähdössä mahdollisuuden ottaa askelia, ellei jopa harppauksia kohti liittovaltiota monin tavoin. Olemme tienhaarassa, jossa valinnan luulisi olevan helppo: itsenäisten jäsenvaltioiden yhteistyö vai syvenevä yhteisvastuu ja kasvavat ongelmat. KD sanoo yhteisvastuun kasvattamiselle ”ei”, mutta yhteistyölle ”kyllä”.

Arvoisa puhemies,
Kaiken tämän keskellä käydään kuntavaalit. Lähipalveluiden laatu, ihmisarvoinen hoito ja tuki korostuvat etenkin lasten, vanhusten, vammaisten ja mielenterveyskuntoutujien hoidossa. Päätöksenteossa tarvitaan hallituksen linjaa inhimillisempää otetta, sillä arvokas arki kuuluu jokaiselle.