KD Etelä-Savo: Valaistus viitostielle Mikkeli-Juva -välille & Tasapuolisuutta luottamushenkilöpaikkoja täytettäessä

7.5.2017 klo 19:05 Uutinen

KD:n Etelä-Savon piiri kokoontui kevätkokoukseen Hirvensalmella 6.5. ja kokous antoi kaksi julkilausumaa:

VALAISTUS VIITOSTITLLE MIKKELI-JUVA -VÄLILLE

Viitostien peruskorjaus välillä Mikkeli-Juva käynnistyy ensi syksynä. Parhaillaan tehdään suunnitelmia. Julkisuudessa on ollut tietoja, että tieosuudelle ei tulisi valaistusta, vaikka se sisältyi alkuperäisiin suunnitelmiin.

Tien valaisemisella voidaan ratkaisevasti vähentää häikäistymistä vastaantulevien autojen kohdatessa. Erityisesti ikääntymisestä johtuva näön heikkeneminen lisää onnettomuusvaaraa pimeillä tieosuuksilla.

Tulevien automaattisten liikenneopasteiden kannalta tulee joka tapauksessa varautua sähköverkon rakentamiseen tien varteen. Nykyisillä energiatehokkailla valaistusjärjestelmillä kustannukset ovat minimaaliset verrattuna onnettomuuksista aiheutuviin kustannuksiin, inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan. Sen vuoksi tieosuus tulee varustaa tehokkaalla valaistuksella.

 

TASAPUOLISUUTTA LUOTTAMUSHENKILÖPAIKKOJA TÄYTETTÄESSÄ

KD:n Etelä-Savon piiri toivoo tasapuolisuutta kunnallisia luottamushenkilöpaikkoja täytettäessä. Useampia paikkoja saavien suurten ryhmien tulee ottaa vastuu sukupuolten tasa-arvon toteutumisesta, eikä määrätä kuuluuko pienten ryhmien ainoalle edustajalle mies- vai naispaikka.

 

Kokouksen poliittisessa tilannekatsauksessa kansanedustaja, sosiaalineuvos Antero Laukkanen painotti, että inhimillisyysvaje ei saa lisääntyä, ja otti esimerkin kotikunnastaan Espoosta, ”Suomen Strömsöstä”. Kaupungissa asuu Suomen rikkaimpia ihmisiä, mutta samaan aikaan leipäjonot pitenevät. Tälle vuodelle valtio on varannut yli miljoona euroa sellaisille auttamisyhdistyksille, jotka pyörittävät Espoossakin leipäjonoja. Laukkanen iloitsi siitä, että hänen tekemänsä aloitteet ruoka- ja vaatehävikin tehokkaammasta kanavoimisesta pääkaupunkiseudun vähävaraisia auttaville yhdistyksille pääkaupunkiseudulla ovat toteutuneet.

 

Piiri teki esityksiä 18. – 19. elokuuta Seinäjoella pidettävään puoluekokoukseen. Kevätkokous esitti, että puheenjohtajana jatkaisi Sari Essayah. Piirin puheenjohtaja Jouni Koskelaa pyydetään asettumaan varapuheenjohtajaehdokkaaksi. Piiri ehdotti myös, että puolue asettaa presidentinvaaleihin oman ehdokkaan, ja että ehdokas on Sari Essayah.

(kuva: Olavi Kietäväinen)