KD puoluehallitus: Sosiaaliturva kannustaa väärinkäytöksiin

21.10.2017 klo 12:00 Uutiset

Kristillisdemokraattien puoluehallitus pitää nykyistä sosiaaliturvajärjestelmää aikansa eläneenä ja vaatii sosiaaliturvan kokonaisuudistusta tavalla, joka kannustaa työn tekemiseen. Tällä hetkellä järjestelmä on passivoiva ja voi kannustaa väärinkäytöksiin. Järjestelmä on rakennettu aikaan, jolloin työsuhteet olivat pysyviä ja kokoaikaisia ja jakolinja työnantajan ja työntekijän välillä oli selkeä. Työn murros vaatii joustavampaa sosiaaliturvaa, josta on poistettu kannustinloukkuja luovat porrastukset ja jonka piirissä myös yrittäjät ovat yhdenvertaisesti.

Julkisuuteen tulleet sosiaaliturvan väärinkäytökset eivät ole yksittäistapauksia. Ne kertovat järjestelmän perustavasta valuviasta. Yksittäisten tapausten jahtaamisen sijaan tarvitsemme järjestelmän, joka palkitsee yrittämisestä, työnteosta ja aktiivisesta työnhakemista.

Kristillisdemokraatit ehdottavat kannustava perusturva –järjestelmää, jossa tulojen kasvaessa tukien osuus laskee lineaarisesti ilman kannustinloukkuja ja verotuksen jälkeen työnteko on aina kannattavaa. Esimerkiksi Saksasta Suomi voisi ottaa mallia työn vastaanottamisen sääntöjen selkeyttämisestä. Suomessa työvoimaviranomainen päättää, mitä työtä työnhakijan on haettava. Saksassa ensimmäisen kolmen työttömyyskuukauden aikana työnhakija voi hylätä työtarjoukset, joissa tulot ovat alle 80 % edellisistä tuloista. Työttömyyden jatkuessa prosentti alenee. Näin osaava työvoima työllistyy koulutustaan vastaaviin tehtäviin ja työllisyys on saatu nousuun.

KD puoluehallitus korostaa kuitenkin, että jo työn tekemisellä itsellään on arvoa, vaikka se ei toisi juurikaan lisäeuroja työntekijälle. On silti oikeudenmukaista, että sosiaaliturvajärjestelmä uudistetaan niin, että työn tekemisestä tulee myös taloudellisesti kannattavaa.

Kristillisdemokraattien puoluehallitus pitää kokoustaan tänään lauantaina klo 10-16 Helsingissä eduskunnassa.