Östman peräänkuuluttaa Suomen kannanotoilta tasapuolisuutta Lähi-idän konfliktissa

31.5.2018 klo 16:26 Uutiset

Peter Östman (kd) jätti tänään kirjallisen kysymyksen koskien hallituksen kannanottojen tasapuolisuutta Lähi-idän konfliktissa Israelin ja palestiinalaisten välillä. Östman on huolissaan, ettei Suomi osoita pyrkimystä tasapuoliseen tarkasteluun, mitä tulee osapuolten tekoihin.

– Paluumarssiksi kutsutut mielenosoitukset eivät olleet rauhanomaisia. Israelin joukkoja heitettiin polttopulloilla ja kivillä, jonka lisäksi osa mellakoijista pyrki Israelin rajan ylitse raja-aitaa vahingoittaen. Hamasin johtajat kävivät rajalla lietsomassa marttyyrimielialaa. Mellakoijat sytyttivät tuleen oman kaasuputkensa ja sähkönjakelu alueella keskeytyi. Samalla Hamas esti avustuskuljetukset omalle kansalleen, toteaa Östman.

Miksi hallitus on hiljaa, kun Israelin siviileihin kohdistuu hyökkäys?

Euroopan parlamentin huhtikuisessa päätöslauselmassa Gazan tilanteesta todetaan, että Israelia vastaan kohdistuneet terrori-iskut ovat lisääntyneet viime viikkoina. Tällä viikolla Gazasta ammuttiin Israelin siviiliväestön keskuuteen lähes 30 kranaattia. Iskua on nimitetty suurimmaksi sitten vuoden 2014. Uutisten mukaan yksi kranaatti osui israelilaisen lastentarhan pihaan.

– Suomen hallitus ei ole noteerannut tapahtumaa millään lailla, mikä ei viesti kannanottojen tasapuolisuudesta. Miksi hallitus on hiljaa, kun Israelin siviileihin kohdistuu hyökkäys? kysyy Östman.