KD Nuoret haastavat välittämistalkoisiin!

29.05.2012

Uudenmaan KD Nuoret ovat surullisia väkivaltakulttuurin kehityksestä Suomessa. Maassamme on viime vuosina tapahtunut useita järkyttäviä väkivallantekoja etenkin nuorten miesten toimesta. Useat kouluammuskelut sekä viimeisin tapaus Hyvinkäällä todistavat yhä konkreettisemmin nuorten henkisestä pahoinvoinnista. KD Nuoret esittävät osanottonsa kaikille, joita Hyvinkään tapahtuma koskettaa.

Uudenmaan KD Nuoret kokoontuivat viime lauantaina ja kokousväen viesti päättäjille oli selvä: tarvitsemme todellista lähimmäisenrakkautta.

Suomessa on rakennettu hyvinvointiyhteiskuntaa keskittymällä julkisiin palveluihin. Monet inhimilliset arjen murheet on siirretty kuntien ja laitosten hoidettaviksi. Julkinen sektori ei kuitenkaan voi korvata perheen ja yhteisön antamaa turvaa. Nyt on aika kannustaa kaikkia välittämistalkoisiin - vastuu lähimmäisestä on meillä jokaisella!

Hyvinkääläistä Erkko Virtasta (27) ampumatapaus koskettaa läheltä. Uudenmaan KD Nuorten sihteerinä toimiva Virtanen opiskeli samassa oppilaitoksessa uhrien kanssa. Hän myös ymmärtää, kuinka helposti nuori voi jäädä yhteiskunnan ulkopuolelle.

-Tämä tapaus tuo surullisella tavalla esiin pahoinvoinnin nuorten keskuudessa. Ulospääsyä ahdistavasta olosta tulisi purkaa esimerkiksi keskustelemalla vaikeista asioista muiden kanssa. Ensiarvoisen tärkeää juuri nyt on, ettei ketään jätetä yksin selviämään tämän traagisen tapahtuman herättämien tunteiden ja ajatusten kanssa, tänä keväänä lähihoitajaksi valmistuva Virtanen kertoo.

Lisätietoja:

Erkko Virtanen, 044-3071558, erkko.virtanen(at)kdnuoret.fi
Uudenmaan KD Nuorten sihteeri

Ninni Pallaskorpi, 040-7411967, ninni.pallaskorpi(at)kdnuoret.fi
Uudenmaan KD Nuorten pj