06.06.2012
Leena Rauhala muistutti ryhmäpuheessaan, että kuntauudistuksen tärkein tavoite on se, että kuntalaisten hyvinvoinnin kannalta keskeiset palvelut voidaan järjestää yksilön tarpeet huomioiden vaikuttavina ja kattavina lähipalveluina. Rauhala ilmaisi tyytyväisyytensä siihen, että oikeus lähipalveluihin kirjattiin nyt myös hallituksen tiedonantoon.
- Kristillisdemokraatit korostavat, että uudistuksen yhteydessä palveluketjut tulee rakentaa mahdollisimman saumattomiksi, huomioiden erilaiset matalan kynnyksen palvelut ja ennaltaehkäisevät toimet. Oikeus oikeanlaiseen ja hyvään hoitoon tulee olla itsestäänselvyys koko maassa.
Kuntarakenteen muutosta Rauhala kommentoi sanomalla, että tarve kuntauudistukselle on todellinen.
- Meiltä löytyy jo nyt esimerkkejä kunnista, joiden talous on täysin kestämättömällä pohjalla. Tulevaisuudessa, huoltosuhteen heiketessä, näitä kriisikuntia tulee olemaan yhä enemmän. Juuri tästä syystä tarvitaan kuntauudistusta.
- Kristillisdemokraattien politiikan ytimessä on ja tulee olemaan heikoimmasta huolehtiminen. Heikoimmasta ei voida huolehtia tyydyttävällä tavalla kunnassa, joka ei pysty huolehtimaan aivan välttämättömistä peruspalveluista.
Samalla Rauhala kuitenkin korosti sitä, että hallitus vie uudistusta eteenpäin kuntien autonomiaa kunnioittaen vapaaehtoisuuden tietä. Rauhala piti hyvänä myös sitä, että hallitus sitoutui tukemaan kuntia, jotka päätyvä vapaaehtoisiin kuntaliitoksiin.
- Kristillisdemokraatit näkevät oikein toteutetun uudistuksen ennen kaikkea mahdollisuutena järjestää palvelut niin, että ne ovat entistä laadukkaampia ja paremmin saavutettavia, lähipalveluperiaatteen mukaisesti.