Päivi Räsänen Yle Hämeelle: "Poliisien määrästä ei tingitä"

10.08.2012

Julkaistu: Yle Häme 10.8.2012

Poliisitoimi saa tiukassa taloustilanteessa lisää määrärahoja. Ilman lisärahaa poliisien määrä olisi romahtanut 800 henkilöllä.

Keväällä tehtiin hallituksessa kehyspäätös, jonka mukaan poliisitoimi saa lisää määrärahoja. Räsänen onkin tyytyväinen valtiovarainministeriön budjettiesityksen lukuihin.

- Vuoden 2013 alusta tulee 12 miljoonan euron lisäys poliisien määrän kasvattamiseen. Indeksi- ja virkaehtosopimuskorotuksineen kokonaismääräraha nousee 20 miljoonaa euroa kuluvan vuoden tasosta. Lisärahoja on luvassa myös vuosille 2014 ja 2015, kertoo sisäministeri Päivi Räsänen.
Tavoitteena riittävä poliisien määrän turvaaminen

- Viime talvena, kun teimme selvityksen poliisitoimen tulevaisuudesta, totesimme, että vuoteen 2016 tarvitaan noin 65 miljoonaa euroa lisää rahaa, jotta voidaan taata riittävä määrä poliiseja, sanoo Räsänen.

Puolet tuosta rahasta tulee lisämäärärahana ja puolet poliisitoimen sisäisinä uudelleen kohdennuksina.

- Hallintoa kevennetään lähtien poliisihallituksesta, poliisilaitosten ja -alueiden yhdistämisestä. Palvelupisteverkkoa joudutaan karsimaan, esimerkiksi pienentämään joitain tiloja.

Poliisipiirejä tullaan yhdistämään

Räsänen painottaa, että poliisilaitosten yhdistäminen ei tarkoita poliisin palvelujen heikentymistä.

- Mitään päätöksiä ei ole tehty, työryhmässä on ollut erilaisia pohdintoja, ja olen itse aika ajoin saanut raportteja näistä erilaisista karttaharjoituksista, kertoo Räsänen.

Laitosten hallinnollinen yhdistäminen koskee koko maata, mutta riihimäkeläinen Räsänen ottaa esimerkin läheltä.

- Yksi vaihtoehto on, että esimerkiksi Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen poliisilaitokset yhdistettäisiin. Sehän tarkoittaisi käytännössä vain hallinnollista yhdistämistä eli aivan yhtä lailla toiminnat jatkuu niin Hämeenlinnassa kuin Lahdessa, aivan riippumatta siitä kummasta mahdollisesti tulisi tuo pääpoliisiaseman paikka.

Lähde: Yle Häme