MeppiViesti 4/2011

12.5.2011  

Essayah korosti innovaatioiden merkitystä taloudelle

- Innovaatiot ovat talouden ja työllisyyden kehittymisen kannalta aivan ratkaisevan tärkeitä nyt, kun Eurooppa etsii tietä ulos talouskriisistä, europarlamentaarikko Sari Essayah korosti Strasbourgin täysistunnossa pitämässään puheessa.
T&K-investoinneilla on taipumus supistua talouskriisin aikana, vaikka on osoitettu, että ne yritykset ja jäsenvaltiot, jotka investoivat eniten näinä aikoina, saavat suurimman suhteellisen edun markkinoilla ja toipuivat myöskin nopeimmin lamasta.
- Siksi jäsenvaltioille on äärimmäisen tärkeää täyttää EU:n 2020-strategian tavoite ja suunnata BKT:sta vähintään 3 % T&K-panostuksiin.

EP:n työllisyysvaliokunta korostaa Essayahin laatimassa lausunnossa, että innovointipolitiikkaa olisi tarkasteltava laajasti, ei ainoastaan teknisenä innovointina vaan myös aikaisempaa enemmän sosiaalisena ja palveluihin liittyvänä innovointina, joka auttaa ratkaisemaan yhteiskunnallisia haasteita mm. ikääntymisen ja terveydenhoidon haasteita, samoin ympäristön, ilmaston ja energiatehokkuuden muutoksia.
- Suurin osa innovoinnin mahdollistavista aloitteista on peräisin yritysmaailmasta, minkä vuoksi tarvitaan tiiviimpää yhteistyötä yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Toisaalta yliopistoissa tehtyjä tutkimustuloksia hyödynnetään EU:ssa kaupallisesti vähän tai liian hitaasti. Siksi tarvitsemme yritys- ja yliopistomaailman linkittäviä yrityshautomoita, joiden tehtävänä on edistää tutkimustulosten kaupallista hyödyntämistä.
Työllisyysvaliokunta pitää aivan keskeisenä eurooppalaisen tutkimusalueen luomista, jolla tulisi poistaa tutkijoiden liikkuvuuden esteet ja on luotava edistyksellinen eurooppalainen tutkimusinfrastruktuuri ja siten estettävä aivovuotoa Euroopasta muualle. Pikemminkin Euroopan tulisi olla alue, joka houkuttelee tutkijoita muualta Eurooppaan.

Esitys EU:n budjetin kymmenkertaistamisesta torjuttava

Europarlamentaarikko Sari Essayah otti kantaa Helsingin Sanomissa 18.4.2011 julkaistussa mielipidekirjoituksessa EU:n budjetin moninkertaistamista vastaan. Kirjoituksessaan hän tuo esiin, kuinka Euroopan Parlamentin väliaikaisen kriisivaliokunnan mietinnön tekijä Pervenche Beres (S&D) esittää budjetin viisi- tai kymmenkertaistamista.
- Tämä toteutettaisiin nostamalla jäsenmaiden rahoitusosuutta EU:n budjetista 5-10 %:iin nykyisestä yhdestä prosentista. Samassa mietintöluonnoksessa Beres korostaa, että EU:n tulee ottaa entistä enemmän vastuuta asioista, jotka ovat tähän asti kuuluneet kansallisen päätäntävallan piiriin.

Mikäli ehdotukset toteutuvat, tarkoittaa se suurta askelta kohti liittovaltiota.  Essayahin mukaan EMPL-valiokunnan puheenjohtajana toimivan Beresin ehdotukseen tulee suhtautua sikäli vakavasti, että hän edustaa Euroopan Parlamentin sosialistiryhmää, joka on toiseksi suurin parlamentin poliittisista ryhmistä.
Essayah kaipaa myös avoimuutta suomalaisten europarlamentaarikkojen kantaan liittovaltiokehityksestä. Virallisesti Suomen kanta on ollut puolustaa jäsenvaltion

Meppimenoja:

Israel-tilaisuus Helsingissä  
Sari Essayah alustaa aiheesta "EU:n Israel-suhteet" IYTMK:n järjestämässä tilaisuudessa perjantaina 13.5. klo 18 Kampin palvelutalossa, os. Salomonkatu 21, Helsinki.

KD:n puoluevaltuusto Helsingissä
Sari Essayah käyttää puhenvuoron KD:n puoluevaltuuston kevätkokouksessa lauantaina 14.5. Helsingissä. 

Eurooppanuorten tilaisuus Turussa 
Sari Essayah puhuu Eurooppanuorten Café Europa -tilaisuudessa Turussa maanantaina 16.5. klo 17-19 Café Art´ssa, os. Läntinen Rantakatu 5.

MeppiViesti:

MeppiViesti on MEP Sari Essayahin sähköinen tiedotuskirje, joka kertoo mepin työstä europarlamentissa. MeppiViesti ilmestyy keskimäärin kerran kuussa. Voit liittyä sen jakelulistalle www.kd.fi ja www.essayah.fi sivuilla olevien bannerien / tilauslomakkeen kautta. Samalla nettilomakkeella voit myös vaihtaa sähköpostiosoitetta tai poistua jakelulistalta.

Yhteystiedot:

MEP Sari Essayah
60, Rue Wiertz, B-1047 Bruxelles
Puh. +32 2 28 45178, GSM +358 400 252 999, Fax +32 2 28 49178
Avustajat Brysselissä:
Esa Erävalo
Puh. +32 2 28 37178, GSM +32 499 721 080
Merja Eräpolku
Puh. +32 2 28 47178, GSM +32 499 721 108
Sähköpostit europarlamenttiin:
etunimi.sukunimi@europarl.europa.eu 
Avustaja Suomessa:
Leena Anto
Puh. (09) 432 3260, 044 264 6492, leena.anto@kd.fi