Maanantai 6. syyskuuta 2010
KD-lehti » Mihin noita senttejä oikein menee?04.02.2010
Jussi Kärmeranta
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama esitteli maanantaina liittovaltion budjetin, joka jäi n. 1,1 biljoona euroa alijäämäiseksi. Näin suuren alijäämän kanssa toimiminen on haastavaa minkä valtion taloudelle tahansa. USA:n budjettiin tehdyt leikkaukset kohdistuivat mm. varakkaisiin veronmaksajiin, pankkeihin ja ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun. Nämä ovat kohteita, jotka eivät suoraan vaikuta sen heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten hyvinvointiin.
On hämmentävää, että USA:n budjettiin liittyvät uutiset koskevat paitsi määrärahojen leikkauksia, myös niiden kasvua. Yhdysvaltain avaruusvirasto Nasan rahoitusta lisätään 4,3 miljardilla eurolla seuraavan viiden vuoden aikana. Tuntuu siltä, että Yhdysvaltain päättäjien on helppo halutessaan löytää budjetista leikkauskohteita.
Myös Suomi painii budjetin alijäämän kanssa, eikä leikkauskohteita ole yhtä helppo löytää. Vaikka mahdolliset leikkauskohteet ovatkin harvassa, Suomen on arvioitu silti ottavan velkaa tänä vuonna 13 miljardia euroa. Poikkeuksellisen suuri budjettialijäämä tarvitsee Suomessa poikkeuksellisia toimenpiteitä.
Koska Suomessa vastakkainasettelu hallituksen ja opposition välillä on hyvin selkeää, kumpikaan näistä ei uskalla ehdottaa tarvittavia poikkeuksellisia ja kansalaisille raskaita toimenpiteitä kannatuksen laskun pelossa. Hallituksen puolelta maan talouden tulevaisuuden suunnitteluun liittyvä yhteistyö opposition kanssa vaatii nöyryyttä. Toivon silti todella, että oman asemansa sijasta hallitus katsoisi Suomen talouden tilannetta, ja kutsuisi oppositiopuolueet mukaan tekemään suunnitelmaa, jolla Suomen talouden tilaa saataisiin kohennettua.
KD:n 3. varapuheenjohtaja