Maanantai 6. syyskuuta 2010
KD-lehti » EU-Israel -suhteet eivät saa jäädä hitaan rauhan-prosessin jalkoihin 02.02.2010
Esa Erävalo

”Hyvä olla ystävien parissa”, sanoi Israelin suurlähettiläs Ron Curiel (keskellä). Hän osallistui yhdessä Euroopan parlamentin Israel-suhteista vastaavan delegaation puheenjohtaja Baastian Belderin (vasemmalla) seminaariin, jonka Euroopan parlamentissa järjesti Sari Essayah (oikealla) yhdessä Tomas Sandellin (toinen oikealta) johtaman European Coalition for Israel- järjestön kanssa.
EU-maiden pitäisi nykyistä laajemmin ryhtyä yhteistyöhön israelilaisten kanssa, kehottivat Sari Essayah ja Israelin EU-suurlähettiläs Ron Curiel.
Europarlamentaarikko Sari Essayahin mielestä kasvavan sukupolven olisi tultava syvällisesti tietoiseksi Euroopan historian synkistä vuosista ja juutalaisten kokemasta joukkotuhosta.
– Antisemitismi eri muodoissaan ei ole vierasta myöskään tämän päivän Euroopassa, ja historian tuntemus on yksi tärkeimpiä välineitä sen vastaisessa työssä, muistutti Essayah viime viikolla seminaarissa Brysselissä.
Seminaaria edeltävänä päivänä hän oli käynyt Auschwitzissa keskitysleirin sulkemisen 65-vuotispäivän tilaisuuksissa.
– Se juutalaisen kansan tuhoamisen päämäärä, joka 70 vuotta sitten vallitsi, ei ole väistynyt. Innokkaimmin Israelin valtion ja juutalaisten tuhoamisajatusta viljelee Iranin nykyjohto, joka on epäilemättä suurin uhka koko maailman turvallisuudelle, Essayah arvioi.
Eurooppa tarvitsee Israelia kasvun kumppaniksi
Essayahin mielestä Lähi-idän rauhanprosessin hidas eteneminen ei saa estää EU:n ja Israelin välisten suhteiden vahvistamista, varsinkaan kun Israel ei ole se osapuoli, joka kieltäytyy tulemasta neuvottelupöydän ääreen.
– Meidän pitäisi ottaa entistä paremmin huomioon israelilaisessa yhteiskunnassa tapahtunut myönteinen kehitys niin teknologian ja kaupan alalla kuin kansalaisyhteiskunnassakin. Eurooppa tarvitsee Israelia yhtä paljon kuin Israel tarvitsee Eurooppaa kasvun ja kehityksen yhteistyökumppaniksi. EU-maiden pitäisi nykyistä rohkeammin ja laajemmin ryhtyä yhteistyöhön israelilaisten tiede-, tutkimus- ja kulttuurialan vaikuttajien kanssa, kehotti Essayah.
Sari Essayahin yhteistyössä European Coalition for Israel -järjestön kanssa järjestämässä seminaarissa EU-parlamentissa viime viikolla aihetta sivusivat myös Israelin EU-suurlähettiläs Ron Curiel ja Euroopan parlamentin suhteista Israelin knessetiin vastaavan valtuuskunnan puheenjohtaja Baastian Belder.
Kypsään vuoropuheluun
– Suurin haaste on päästä kypsään dialogiin. EU:lla on tapana olla kovin piintynyt kritiikissään ja Israelilla kovin yliherkkä kritiikille. Ei tarvitse polttaa siltoja aina kun ollaan eri mieltä, sanoi Israelin EU-suurlähettiläs Ron Curiel.
Hänen mukaansa hyvä vuoropuhelu yli Välimeren heikkeni, kun 2009 etualalle tuli Gazan kysymys ja joidenkin EU:n jäsenmaiden torjuva suhtautuminen Israelin uuteen hallitukseen.
Israelilla on toki hyvä yhteisymmärrys useiden EU-maiden kanssa.
– Brysselissä sen sijaan on pyrkimystä alimman yhteisen tason mukaiseen käyttäytymiseen. Israel on lännen etuvartio, eikä sille pitäisi asettaa erityisvaatimuksia, sanoi Curiel.
Enemmän yhteistyötä innovaatioissa ja tekniikassa
– Se, ettei rauhanprosessi ei liiku eteenpäin, ei ole aina Israelin syytä. Tehdään enemmän päivittäistä yhteistyötä, eikä sidota sitä Israelin käyttäytymiseen rauhanprosessissa. Maataloussopimus allekirjoitettiin vastikään, mutta paljon enemmän voidaan tehdä, kehotti Curiel.
– Israelista mennään nykyisin mieluummin opiskelemaan amerikkalaisiin yliopistoihin kuin eurooppalaisiin, koska poliittisista syistä yhteistyötä on vähän, kummasteli Curiel.
– EU:n asiakirjoissa haetaan innovaatioita ja korkeaa tekniikkaa. Ne ovat pitkälle kehittyneitä Israelissa. Miksei haettaisi EU-Israel-kumppanuutta tässäkin? Nyt eniten yhteistyötä on amerikkalaisten yritysten kanssa, eikä siinä ole kyse hyväntekeväisyydestä, vaan siitä kumpikin hyötyy, korosti Ron Curiel.
Suurlähettilään mukaan Iran on EU:n ja Israelin yhteinen ongelma.
– Iranin vakuuttaminen luopumaan ydinaseen kehittämisestä on epäonnistunut. Toinen vaihtoehto on talouspakotteet, jotka saattavat toimia, sillä Iranin johto ei ole järjetön. Se tarkoittaa taloudellisia uhrauksia, mutta toimimattomuuden seuraukset voivat olla paljon tuhoisammat, varoitti suurlähettiläs Ron Curiel.
Belder: Ajan EU-Israel-huippukokousta
– Palestiinalaiset voivat estää kaiken EU-Israel-suhteiden kehittymisen, jos ne sidotaan rauhanprosessin etenemiseen, sanoi Euroopan parlamentin suhteista Israeliin vastaavan valtuuskunnan puheenjohtaja Baastian Belder. Sari Essayah on valtuuskunnan jäsen.
– Suhteiden kehittämistä ei siis pitäisi sitoa rauhanprosessiin vaan edetä kulttuurin, talouden ja muiden alueiden etujen mukaisesti. Meidän tulee saada aikaan EU-Israel-huippukokous ja sitä kautta suhteille uusi alku, ehdotti Belder.