Maanantai 6. syyskuuta 2010

KD-lehti » Kansanedustajia jazzin kera

Kansanedustajia jazzin kera

04.02.2010

Risto Rasilainen


Jarmo, Matti ja Jomi viihtyivät legendaarisen Speden saluunan terassilla KD:n kansalaistapahtuman antia kuunnellen.


Hansakeskuksessa tarjottiin KD-politiikkaa kuorrutettuna hyvään musiikkiin

Letkeä jazz leijaili viime perjantaina Kouvolan Hansakeskuksen käytävillä KD:n kansanedustajien puheenvuorojen lomassa.

Vanha sanonta ”it takes two to tango” näyttää sopivan myös jazziin.

Kouvolalaisen KD:n varavaltuutetun Reijo Vaurulan ja vibrafonisti Matti Volotisen kahden miehen bändi svengasi kuin se kuuluisa ”hirvi”.

Jazzstandardeja, sekaan ripauksena rytmimusiikiksi sovitettua gospel-henkistä musiikkia - siinä mixi, jolla Vaurula-Volotinen duo ottaa yleisönsä. Ja ne onnekkaat, jotka perjantai-iltapäivän ja alkuillan viikonloppuostoksilla malttoivat pysähtyä kuulemaan mainiota, taitavasti soittavaa kaksikkoa.

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän kansalaistapaaminen sai sopivaa ryyditystä musiikista.

Miesten esitys ei jättänyt toivomisen varaa, sen sijaan kaikuvan kova kauppakeskusakustiikka puuroutti musiikkia sekä KD:n edustajien mikrofoniääntä.

Gospelia ja jazzia, tilaisuuden mukaan

Kahden miehen kokoonpano  keikkailee mitä moninaisimmissa tilaisuuksissa, niin miesten kotikaupungissa Kouvolassa kuin kauempanakin. Aiemmin oltiin enimmillään seitsenhenkinen bändi, jonka solistina lauloi esimerkiksi Johanna Kurkela.

– Kahden miehen bändin hyviä puolia on, ettemme tarvitse keikkabussia. Soittimet menevät pieneen tilaan, eikä pystyttäminen vie kauaa.

Pitkän linjan gospel-muusikkona Vaurula sanoo  yhtyeensä voivan esittää  täysin hengellistä musiikkia olevan ohjelmiston.

– Tai, kun kyse on ei-hengellisestä tilaisuudesta, pelkästään swingiä ja easy-listening-jazzia sisältävän keikan.

Opettajana työskentelevä Reijo Vaurula on ollut nuoresta pitäen muusikko.  Vibrafonisti Matti Volotinen on soittimensa parhaita taitajia Suomessa. Siitä kertoo sekin, että hän on esiintynyt Severi Pyysalon kanssa.

Kaikkiaan bändin repertuaari kattaa nelisenkymmentä kappaletta.

– Meiltä löytyy sopivaa musiikkia myös puolueen eri tilaisuuksiin, vinkkaa kouvolalainen KD:n varavaltuutettu.