Torstai 20. kesäkuuta 2013

KD-lehti » Juttuarkisto » Osastoilla on nyt vajaa viikko aikaa kotiuttaa vaalien tukirahaa

Osastoilla on nyt vajaa viikko aikaa kotiuttaa vaalien tukirahaa

09.08.2012

Samuli Rissanen


Puolueen puheenjohtaja Päivi Räsäsen mukaan KD on saanut hyvin aktiivinsa liikkeelle kuntavaaleihin.
- Huolehtikaa kuitenkin, että täytätte hakemuslomakkeenne 15.8 mennessä, jotta osastonne saa kaiken rahallisen tuen, hän muistuttaa.


Puoluesihteeri Asmo Maanselkä ja puolueen puheenjohtaja Päivi Räsänen muistuttavat ehdokasrekrytoinnin kannalta tärkeästä aikarajasta. Liki 45 000 euron potti on vielä jakamatta.

– Puolue antaa paikallisosastolle 50 euroa jokaisesta kuntavaaliehdokkaasta, joka on täyttänyt sähköisen ehdokashakemuksen 15.8 mennessä, he muistuttavat.

Osastoille luvattuja ehdokaskohtaisia porkkanarahoja on vielä mahdollista saada täysimääräisenä, kunhan muistaa laittaa ehdokashakemuksensa ensi keskiviikkoon mennessä. Porkkanarahan suuruus on 50 euroa per ehdokas. Osasto, josta ei viime vaaleissa ollut ainuttakaan ehdokasta, tienaa ensimmäisestä ehdokkaasta 100 euroa.

1000 ehdokkaan raja ainakin rikki!

Puoluesihteeri Asmo Maanselän mukaan KD:lla on tällä hetkellä 900 kuntavaaliehdokasta, mutta 1000 ehdokkaan raja menee todennäköisesti rikki ensi keskiviikkoon mennessä. Kaiken kaikkiaan puolue on varautunut kustantamaan porkkanarahoja jopa 1800 ehdokkaalle, mikä on ehdokasrekrytoinnin kokonaistavoite. Liki puolet summasta on siis vielä kotiuttamatta.

– Rahaa on jaossa edelleen 45 000 euroa, joten nyt kannattaa toimia, Maanselkä kertoo.

”Porkkanarahat ovat ainoa rahallinen tuki”

Myös puolueen puheenjohtaja Päivi Räsänen kannustaa  osastoja nimeämään ehdokkaansa ensi viikon puoliväliin mennessä.
– Huolehtikaa, että jokainen potentiaalinen ehdokas varmasti täyttää hakemuslomakkeen osoitteessa www.kd.fi/ehdokashakemus2012. Tämä 50 euroa per ehdokas on ainoa rahallinen tuki, mitä puolue näissä kuntavaaleissa osastoille jakaa, Räsänen muistuttaa.

Puoluetoimistolta huomautetaan lisäksi, että lomakkeen täyttämisen jälkeen ehdokkaan tiedot eivät automaattisesti mene puolueen nettisivujen kuntavaaligalleriaan. Tämä tapahtuu vasta sitten, kun osaston puheenjohtaja tai sihteeri on hyväksynyt ehdokkaan hakemuksen omasta sähköpostistaan.