Perjantai 19. joulukuuta 2014

KD-lehti » Juttuarkisto » Itsenäisyyttä luovutetaan EU:lle

Itsenäisyyttä luovutetaan EU:lle

05.12.2007

Esa Erävalo

Vaikka EU:n budjetti on ”vain” 1% Euroopan bkt:sta, unionin painoarvo on suuri lainsäädäntövallan kautta. Joka vuosi noin 410 lakia, jotka toki on ennen hyväksymistään käytetty Suomenkin eduskunnassa, tulee EU-laeiksi ja siten maamme lainsäädännöksi. Siksi EU-politiikka on sisäpolitiikkaa ja sen tulisi näkyä keskeisenä osana eduskuntavaaleja.

Jäsenmaat ovat rajoittaneet itsenäisyyttään luovuttamalla valtaa unionille. EU on jo nyt federalistinen valtioluomus ja liittovaltiokehitys syvenee harppauksella Lissabonin sopimuksen myötä, jonka pääministeri Vanhanen allekirjoittaa 13.12.. Peräti 46 uutta politiikan alaa luovutetaan  määräenemmistöpäätöksillä ratkaistaviksi.

Määräenemmistöpäätökset eivät aina ole Suomelle hyödyksi: Jätteenpolttodirektiivi ei soveltunut meille. Sokeriväännössä suuret jäsenmaat äänestivät Suomelle epäedullisen lopputuloksen. 141-tuki laskee ja kun maitokiintiöjärjestelmästä luovutaan tuotettaneen suuri osa juomastamme maidosta joko Baltiassa tai Puolassa. Komissio on pitänyt huolen, että mikäli uusiutuvan energian taakanjaosta ei päästä sopimukseen, tie määräenemmistöpäätöksiin on auki. Silloin Suomikin voisi saada 11,5 prosenttiyksikön lisäystavoitteen vuoteen 2020 mennessä. Kun hallitus on ollut ja on niin hidas uusiutuvien edistämisessä, siihen on vaikea ehtiä. Aiemmin kärsi maatalous, nyt pelkää teollisuus kilpailukykynsä puolesta.

Hallitus on näyttäytynyt periksiantavan heikkona vahvan EU:n edessä. Ei ole asetuttu poikkiteloin vaan luotettu suurten jäsenmaiden hyvään tahtoon. Millaisia Suomelle epäedullisia määräenemmistöpäätöksiä voi olla odotettavissa kaikilla niillä 46 uudella alueella, joissa Lissabonin sopimus vie itsenäisyyttä? Tarvitsemme julkisen riskianalyysin.

Sopimuksessa komissaarien määrä rajoitetaan 2/3 jäsenvaltioiden määrästä. Vaikka teoriassa komissaarin pitäisi olla riippumaton, käytännössä hän on keskeinen jäsenmaiden tiedonsaannin kannalta lainsäädännön tärkeässä valmisteluvaiheessa. Kun komissio tekee päätöksensä konsensukseen pyrkien, jokaisen komissaarin kabinetti käsittelee kaikki lainsäädäntöhankkeet. On virhe luopua komissaarista joka 3. kausi. Miten kierto järjestetään? On odotettavissa, että viisi suurta, joiden joukkoon Puola pääsi venkoilullaan, tulee johtamaan EU:n toimintaa. Valta keskittyy kolmelle superviran haltijalle: komission puheenjohtaja, neuvoston puheenjohtaja ja ulkopolitiikan korkea edustaja. Jos jollain viidestä suuresta ei ole komissaarivuoroa, se saanee neuvoston tai parlamentin puheenjohtajuuden.

EU:n erillisvirastot tekevät paljon itsenäisiä virkamiespäätöksiä. Saako Suomi yhtään pääjohtajaa, kun EU:ssa tullaan taistelemaan viroista? Vaikea kuvitella, että suuret jäsenmaat jättävät huolehtimatta eduistaan pääjohtajia ja johtajia nimitettäessä.

Lissabonin sopimuksesta muokattiin lakiteknisesti sellainen, että se voi mennä jäsenmaissa läpi ilman kansanäänestyksiä, paitsi Irlannissa, jossa voi huoletta odottaa myönteistä tulosta. Linjaus on pelkurimainen. Kansanäänestys on ainoa tapa perehdyttää kansalaiset EU:n muutokseen. Sitä tulisi kannattaa, on kanta sopimukseen mikä tahansa.  Kuilu kansalaisten ja EU:n välillä levenee, jos päätökset jäävät rajatun eliitin haltuun.

EU:sta saatujen hyötyjen hinta maksetaan itsenäisyyden rajoittamisena. Juhlimme 90-vuotiasta itsenäisyyttämme. Pidämme sitä niin arvossa, että sen merkittävä luovuttaminen tulee perustella hyvin ja käsitellä avoimesti. Eduskunta ratifioi turhaan aiemman luonnoksen perussopimukseksi. Virhettä ei korjaa toinen virhe, eli lopullisen uudistussopimuksen ratifiointi ilman kansanäänestystä.

Esa Erävalo