Lauantai 25. toukokuuta 2013
08.03.2012
Kristiina Kunnas
Suomen vasta virkaanastuneen tuoreen presidentin Sauli Niinistön on ennen kaikkea luotava läheiset suhteet Venäjään ja sen vastavalittuun comeback-presidenttiin Vladimir Putiniin.
Bilateraalisen kaupan aikana Suomi vei suhteettoman paljon Neuvostoliittoon. Tuotavaa ei riittänytkään samaan malliin, niinpä kaupan ehtojen vastaisesti loppuvuosina tuotiin myös öljyä, joka sitten myytiin eteenpäin.
Kaukana ovat ne ajat, vaikka vanhemmat sukupolvet - ja yrittäjät - sen vielä hyvin muistavatkin. Viime vuosina Venäjälle on viety ainoastaan puolet tuonnin arvosta.
Juuri virkaanastuneen Sauli Niinistön agendalla eli tehtävien asioiden listalla ovat vienninedistämismatkat. Hyvä niin. Ihan ensimmäiseksi kannattaisi sellainen lähteä tekemään itäiseen lähinaapuriin, supervallaksi jälleen hamuavalle Venäjälle.
Moskovan ”piilaakson” eli innovaatiokaupunki Skolkovan kehitysjohtajaksi nimitetty suomalainen Pekka Viljakainen haluaisi Pohjois-Euroopan ja Venäjän rakentuvan yhdessä merkittäväksi kilpailijaksi esimerkiksi Kiinalle ja Intialle.
Viljakaisen mielestä suomalaisilla ja venäläisillä on tietämyksessä, asiantuntemuksessa ja teknisissä innovaatioissa yhtä hyvät pärjäämismahdollisuudet kuin kiinalaisilla. Helsingin Sanomien haastatteleman Viljakaisen mukaan amerikkalainen tai kiinalainen ei automaattisesti voita, vaan se, joka on rohkein ja ammattitaitoisin.
Monet suomalaisyrittäjät vierastavat kuitenkin Venäjää ja lähtevät mieluummin merta edemmäs kalaan.
Englannin kieli ja small talk eivät Venäjällä riitä. On vaihdettava venäjän kieleen tai ammattimaiseen tulkkiin. On omaksuttava kulttuurierot ja hyväksyttävä venäläisen ajoittainen röyhkeys, epäluuloisuus ja välinpitämättömyys.
Yhdysvaltain valkoisesta talosta ei ole tullut valtiovierailukutsuja Suomeen, ja sekös harmittaa. Moisen surkuttelun voi jättää ja suunnata katseet itään.
Vladimir Putin teki paluun presidentiksi Venäjällä. Häneen kannattaa luoda läheinen suhde.
Venäjällä on vaiennettu oppositio, ikäviä ihmisoikeusloukkauksia ja kyseenalainen virkamieskoneisto. Mutta siellä on myös valtava 150-miljoonainen väestö, ja mahdollisuus suomalaisyritysten merkittävään menestykseen ja viennin kasvuun. Moskovan juna kutsuu, herra tasavallan presidentti!