Maailmantalouden,
korkojen ja markkinoiden heiluessa yhä useampi perhe on riskialtis
talousvaikeuksille. Asuntojen ja kiinteistöjen hintojen nopea kasvu
yhdistettynä matalaan korkotasoon on johtanut siihen, että monella
perheellä on ylisuuret velat suhteutettuna tuloihin ja
riskinsietokykyyn. Pahimmillaan ylivelkaantuminen voi johtaa
perhetragediaan.
Vain joitakin vuosia sitten velkakriisistä ei
ollut tietoa ja Suomen kuten Euroopankin talous oli vahvassa kasvussa.
Pelkästään kasvun varaan suunnitteleminen ei kuitenkaan ole kestävää.
Samaan aikaan kun Eurooppa on vaurastunut, on ahneus saanut jalansijaa
ja johtanut ylivelkaantumiseen. Eteläeurooppalaiset ovat eläneet
leveämmin kuin olisi ollut varaa. Lihavina vuosina tulisi säästää
laihoihin, jotta silloin olisi pelivaraa. Laihojen vuosien aikana on
liian myöhään laittaa jotain pientä sukanvarteen. Sama opetus on
sovellettavissa suomalaisten perheiden arkeen ja talouteen.
Kotitalouksien
velkaantuminen voidaan katkaista vaatimalla lainoja myönnettäessä hyvää
takaisinmaksukykyä ja riittävää omarahoitusosuutta. Pankkien tulisi
kantaa aikaisempaa suurempaa vastuuta asuntovelan myöntämisessä ja käydä
huolellisesti läpi asiakkaan työllisyys- ja taloudellista tilannetta.
Myös asiakkaan tulevaisuuden näkymät työmarkkinoilla tulisi paremmin
ottaa huomioon ja yhdessä tarkemmin miettiä, miten velallinen selviää
mahdollisista erikoistilanteista, jossa kiinteistön arvo laskee, korko
nousee tai tulotaso heikkenee. Samanlaista selvitystä tulisi myös tehdä,
kun haetaan kulutusluottoja. Luotonantajilla tulisi olla vastuu
selvittää, onko asiakkaalla muita lyhytaikaisia luottoja ja samalla
asiakkaalla tulisi olla velvoite pyynnöstä ilmoittaa velkansa
yhteismäärä luotonantajalle.
On etsittävä tarkoituksenmukainen
tapa yhtenäistää talous- ja velkaneuvonnan palveluja ja kehittää
sosiaalista luototusta yllättävien talousongelmien hoidossa.
Käräjäoikeuksien käsittelemistä velkomis-kanteista yli puolet johtuu ns.
pikavipeistä. Pikaluottoihin liittyvät kasvaneet ongelmat edellyttävät
lainsäädännön tiukentamista. Selkeintä olisi kieltää pikavipit kokonaan.
Lisätietoja:
Päivi Räsänen
050 511 3065
Evamaria Kyllästinen
050 574 1675