Turvallinen elinympäristö ja miten se tehdään – paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaari Lahdessa

Paikallisen turvallisuussuunnittelun valtakunnallinen seminaari järjestetään 24.-25. tammikuuta 2012 Lahdessa. Kansallisen seminaarin paikalliset järjestelykumppanit ovat Lahden kaupunki,  Päijät-Hämeen liitto, Päijät-Hämeen poliisilaitos ja Päijät-Hämeen pelastuslaitos. Seminaarin aiheina ovat nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen, turvallinen elinympäristö sekä turvallisuuden edistäminen muotoilun ja liikunnan keinoin.
 
Seminaari on osa sisäisen turvallisuuden ohjelman valmistelua. Seminaarin avaa sisäasiainministeri Päivi Räsänen. Kansainvälisenä vieraana seminaarissa esiintyy professori Paul Ekblom Central Saint Martins College of Arts and Design, Lontoo. Ekblom on kansainvälisesti tunnustettu asiantuntija rikosten ennaltaehkäisyssä muotoilun keinoin.
 
Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita tiedotustilaisuuteen 24. tammikuuta 2012 klo 9.00-9.45, kokouskeskus Fellmanniaan, kokoustila Natura, Kirkkokatu 27, Lahti.
 
Tilaisuudessa ovat paikalla sisäministeri Päivi Räsänen, Lahden kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta, maakuntajohtaja Jari Parkkonen, poliisiylijohtaja Mikko Paatero, Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Jari Hyvärinen ja sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen sisäministeriöstä.
 
Tiedotusvälineiden edustajat ovat myös tervetulleita seuraamaan seminaaria. Tarkempaa tietoa seminaarin sisällöstä oheisessa taustatiedotteessa. Seminaarin ohjelma liitteenä.
 
Tiedotusvälineiden edustajia pyydetään ilmoittautumaan etukäteen, viimeistään 23.1: kati.parnanen@intermin.fi, 071 878 8231
 
Lisätietoja: viestintäpäällikkö Kati Pärnänen, 071 878 8231
 
 
Taustatiedote tiedotusvälineille
 
Paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaarin teemat (Lahti 24.-25.1.2012)
 
Paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaarissa keskeisinä aiheina ovat nuorten syrjäytymisen ehkäisy, turvallinen elinympäristö sekä turvallisuuden edistäminen muotoilun ja liikunnan keinoin. Seminaarin avaa sisäasiainministeri Päivi Räsänen.
 
Lahti on valittu seminaari järjestämispaikaksi sen vuoksi, että Päijät-Hämeen maakunnallinen turvallisuussuunnitelma on valmistunut ja sen toimeenpano on käynnissä. Turvallisuusyhteistyö on tuottanut konkreettisia tuloksia maakunnan ihmisten, yhteisöjen ja yritysten turvallisuuden parantamiseksi. Lisäksi Lahdessa on käynnissä useita valtakunnallisestikin kiinnostavia kaupungin kehittämishankkeita, joissa yhdistyvät turvallisuus, muotoilu ja asukkaiden osallistuminen.

Lapsuuden ja nuoruuden huonot kokemukset lisäävät syrjäytymisriskiä
 
Syrjäytymisen ehkäisy on yksi hallituksen keskeinen tavoite ja hallitusohjelmassa on useita syrjäytymisen ehkäisyyn liittyviä tavoitteita. Kansliapäällikkö Ritva Viljanen käsittelee alustuksessaan hallitusohjelman toimeenpanoa erityisesti syrjäytymisestä seuraavien turvallisuusongelmien ehkäisyn sekä alueellisen turvallisuusyhteistyön ja moniviranomaisyhteistyön kehittämisen näkökulmista.
 
Tutkija Reija Paananen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta kertoo uusinta tutkimustietoa lapsuuden olosuhteiden merkityksestä henkilön myöhemmässä hyvinvoinnissa ja syrjäytymisriskien lisääntymisen kannalta. Valokuvaaja Miina Savolainen puolestaan kertoo, miten valokuvan keinoin voidaan ottaa esille vaikeita asioita, kuten turvallisuuden tunteeseen vaikuttavia pelkoja. Seminaarissa kuullaan myös  konkreettisia esimerkkejä Päijät-Hämeessä tehtävästä turvallisuustyöstä.
 

Muotoilulla voidaan ennalta ehkäistä rikoksia
 
Kansainvälisenä vieraana seminaarissa on professori Paul Ekblom, joka työskentelee Central Saint Martins Collegessa Lontoossa. Professori Ekblom on erikoistunut rikosten ennaltaehkäisyyn muotoilun ja ympäristönsuunnittelun keinoin.  Professori Ekblomin CV on liitteenä. Median edustajilla on mahdollisuus haastatella professori Ekblomia seminaarin aikana.
 
Euroopan unioni hyväksyi vuonna 2011 linjaukset siitä, miten rikollisuutta tulisi ehkäistä ympäristön suunnittelun keinoin. Tavoitteena on vähentää tai poistaa kokonaan rikosten toteuttamismahdollisuuksia. Rikoskomisario Juha Laaksonen Helsingin poliisilaitokselta kertoo seminaarissa aiheesta.
 
Liikunnalla voidaan vahvistaa osallisuutta ja lisätä terveyttä, joka kummatkin puolestaan parantavat turvallisuutta. Seminaarin kolmas ohjelmakokonaisuus keskittyy tähän teemaan. Seminaarin loppupuheenvuoron pitää jääkiekkovalmentaja Alpo Suhonen.
 
Paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaari kokoaa yhteen laajasti viranomaisia, järjestöjä ja elinkeinoelämän edustajia pohtimaan turvallisuusasioita. Seminaarin järjestävät yhteistyössä sisäministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, oikeusministeriön rikoksentorjuntaneuvosto, Suomen Kuntaliitto, Päijät-Hämeen liitto ja Lahden kaupunki. Seminaari on osa sisäisen turvallisuuden ohjelman valmistelua.
 
Lisätietoja: sisäisen turvallisuuden sihteeristön  päällikkö Tarja Mankkinen, 040 595 5760
 

Professori Paul Ekblom - Curriculum vitae
 
Paul Ekblom read psychology and gained his PhD at University College London. As a researcher in the UK Home Office for many years, Paul initially worked on crime prevention projects including police truancy patrols, shoplifting, drink and disorder, and crime on the London Underground.  He then orchestrated the industrial-scale evaluation of the Safer Cities Programme, focusing on the impact of residential burglary projects. His final Home Office responsibilities centred on horizon-scanning; advising on Design against Crime (including on Safer Places, the government guide to crime prevention and the planning system) and developing the professional discipline and knowledge management of crime prevention.
Paul has worked internationally with EU Crime Prevention Network, Europol, Council of Europe, Australian Institute of Criminology, Government of Abu Dhabi, and UN. He is currently Professor at the University of the Arts London Research Centre on Design Against Crime, based at Central Saint Martins College of Arts and Design. He is also a long-standing collaborator with the Applied Criminology Centre and Visiting Professor at the University of Huddersfield, also Visiting Professor at the Department of Security and Crime Science, UCL. His current work covers design and evaluation of products, places, systems and communications.  In parallel with the design work Paul continues to develop practice-knowledge frameworks for general crime prevention, community safety, counter-terrorism and problem-oriented policing, such as the Conjunction of Criminal Opportunity, 5Is and the Misdeeds and Security framework.
These frameworks can be viewed at www.designagainstcrime.com/methodology-resources/crime-frameworks (and see also http://5isframework.wordpress.com); wider design against crime material is at the main site.