Esimerkiksi Suomen suurimpien eläkeyhtiöiden Varman ja Ilmarisen johtajat saivat bonuksia, vaikka yhtiöt eivät saavuttaneet viiden vuoden tuottotavoitettaan 2005-2009. Vuonna 2008 molemmat yhtiöt tekivät kaikkien aikojen huonoimman sijoitustuloksensa. Samana vuonna toimitusjohtajat kuitenkin saivat noin 47 prosentin ja noin 25 prosentin bonukset hyvästä liikkeenjohdosta. Vuosiansiot ovat nousseet lähelle miljoonan euron tasoa.  

Bonusten ohella eläkeyhtiöt ovat hankkineet omille toimitusjohtajilleen lisäeläkkeitä. Niiden avulla monet työeläkejohtajat pääsevät normaalia aikaisemmin ja normaalia suuremmalle työeläkkeelle. Usealla eläkejohtajalla eläke alkaa 60-62 vuoden iässä ja se lasketaan uran viimeisten vuosien perusteella. Tavallinen eläkkeensaaja saa työeläkkeen 63-68 vuoden iästä alkaen ja eläke lasketaan koko työuran perusteella. Eläkeyhtiöiden johtajien lisäedut katetaan eläkejärjestelmästä. Maksajana ovat siis kaikki työeläkemaksujen maksajat toisin kuin pörssiyhtiöissä, joissa kustannukset pienentävät osakkeenomistajien voittoja.  

Kaikki työeläkelaitokset toimivat lakisääteisesti, joten ylin valta on valtiolla. Eduskunta säätää ja muuttaa työeläkelakeja. Sosiaaliministeriössä koordinoidaan ja valmistellaan lainsäädäntöä. Eläketurvakeskus ja työmarkkinajärjestöt osallistuvat lakien valmisteluun. 

Yksityisten alojen työeläkelaitokset ovat sosiaali- ja terveysministeriön ja sen alaisen Vakuutusvalvontaviraston valvonnassa. Siksi esitin kysymyksen sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehulalle. Mielestäni työeläkeyhtiöiden johtajien palkitsemisjärjestelmään tulee hallituksen taholta puuttua.

Tunsin oloni kotoisaksi, minunkin elämässäni uskonsiemenet on kylvetty vankilalähetyksen parissa. Lapsuuteni ja nuoruuteni maisemat avautuvat Konnunsuon keskusvankilan vierestä. Vankilaympäristössä syyllisyyden ja armon kysymykset olivat hyvin havainnollisia. Tuohon aikaan vankilassa oli hyvin nuoriakin, jopa 15-vuotiaita vankeja ja mietin usein sitä, että eivät nämä vangit ole sen pahempia kuin minä. Minussa asui kaikki se synti, joka sopivissa olosuhteissa voisi johtaa rikoksen teille ja vankilaan.  Vankilalähetystyöllä on vaikutus koko vankilayhteisöön, myös henkilökuntaan. Lapsuudessani vankilasaarnaajia arvostettiin, heitä majoitettiin henkilökunnan koteihin, myös meille. Mieleeni on jäänyt vahva muisto Konnun pelleksi kutsutusta Aarne Ylpöstä, arkkiatri Arvo Ylpön veljestä. Meitä lapsia oli Konnunsuon vankilan vieressä leikkimässä ja hän – hyvin pienikokoinen, silloin jo melko iäkäs mies tuli joukkoomme ja ennen vankilan portista sisään astumista tuli juttelemaan kanssamme, laittoi kätensä päällemme ja siunasi jokaisen yksitellen. Vankilassa elämäntyönsä tehneellä isälläni oli tapana sanoa, että rikoskierteessä olevaa vankia ei pelasta muu kuin uskoontulo tai kova työ.  Luulen, että yleisesti ei tiedosteta sitä, miten suuri yhteiskunnallinen ja kansantaloudellinen merkitys vankiloissa olevien ja vapautuvien vankien parissa tehtävällä hengellisellä työllä on.

Postipalvelut avataan kilpailulle täysimääräisesti tämän vuoden loppuun mennessä, uudella postidirektiivin mukaisella postilailla. Komissio on pitänyt mahdollisena, että tiheimmin asutuilla alueilla jakelua hoitavat postiyritykset velvoitetaan jakamaan yleispalveluvelvoitteesta vastaavan Itellan kustannuksia haja-asutusalueiden jakelusta. Hallitus on silti esittänyt Itellan mahdollisten tappioiden kattamista verovaroin.

Haja-asutusalueiden postipalveluiden rahoitus tulee turvata kirjaamalla lakiin markkinoille tulevien yritysten velvollisuus osallistua jakelun kustannuksiin koko maassa. Tarvitaan varmuus siitä, että postipalvelun kilpailu on reilua koko maassa. Jos veronmaksajat laitetaan kattamaan kannattamattomia postipalveluja, kyseessä on rahansiirto uusille markkinoille tuleville yrityksille. Suomalaisten verovaroja ei tule tyhmyydestä eikä liiasta kiltteydestä jaella suurten kansainvälisten yritysten pääomasijoittajille.

Kansainvälinen huomio terroritekoon on ollut melko laimea. Samoin Suomen mediassa tapahtuman saama palstatila on ollut vähäinen verrattuna vaikkapa muslimeja kuohuttaneeseen aikeeseen Koraanien polttamisesta. 

Suoranainen vaino etnisen taustan tai uskonnollisen tai poliittisen vakaumuksen vuoksi on valitettavan yleistä. Tällä hetkellä arvioidaan 200 miljoonan ihmisen elävän vainottuna pelkästään kristillisen vakaumuksensa tähden. Joka päivä 500 kristittyä surmataan uskonsa vuoksi. Uskonnonvapauden tila on useissa islamilaisissa maissa heikko. Kristityksi kääntyminen voi merkitä kuolemantuomiota. Kaikkia vainon kohteeksi joutuvia ihmisiä tulee puolustaa ja tukea. Myös kristityt vähemmistöt islamilaisissa maissa tarvitsevat nyt vahvaa kansainvälistä tukea.

Espoon piispa Mikko Heikka sanoi eilen, että kirkko valitsisi pakolaiset vain suojeluntarpeen perusteella. Suojelutarve on kuitenkin itsestään selvä lähtökohta. Se ei ole valintaperuste. Maailman miljoonista pakolaisleireillä asuvista jokainen on suojeluntarpeen alainen. Sen lisäksi kansallisesti käytetään erilaisia perusteita, joiden avulla pakolaisia näiden miljoonien joukosta valitaan. Suomi valitsee kohdeleirit, viranomaisemme tutustuvat YK:n pakolaisjärjestön esivalitsemien perheiden henkilötietolomakkeisiin ja sen jälkeen lentävät paikan päälle haastattelemaan kutakin perhettä erikseen. Lopulliset päätökset tehdään Suomessa. Tässä valinnassa maiden tulisi tehdä nykyistä parempaa työnjakoa, että sopeutumismahdollisuus myös kulttuurinäkökohdista huomioitaisiin paremmin. Muistutan, että myös vainotut kristityt pakolaisleireillä tarvitsevat suojelua.

Korostan vielä sitä, että suuri osa Euroopan ja Suomen muslimiväestöstä on rauhaa tahtovia, tavallista arkea eläviä kansalaisia. Esimerkiksi Suomen tataariväestö on integroitunut yhteiskuntaamme erinomaisen hyvin ja on osa kantaväestöämme. Muslimipakolaiset ovat lähtömaasta ja sen olosuhteista riippuen heterogeeninen ryhmä aivan kuten muidenkin uskontokuntien edustajat.

En siis esittänyt, että Suomeen otettaisiin ainoastaan kristittyjä pakolaisia tai että valikoinnin peruste olisi ensisijaisesti uskonnollinen. Valikoinnin perusteena tulisi mielestäni olla mahdollisuus sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan ja siinä merkittävää on luontevien siteiden syntyminen kantaväestöön. Kun huomattava osa pakolaista on uskontonsa vuoksi vainottuja, on relevanttia ottaa huomioon myös tämä seikka.

Otin vainon kohteeksi joutuneet kristityt yhdeksi esimerkiksi sellaisista ryhmistä, joiden on sopeutuminen on usein ollut onnistunutta. Suomessa on hyviä kokemuksia esimerkiksi Burmasta (Myanmar) tai Sudanista tulleiden pakolaisten integraatiosta. Uskonnolliset yhdyssiteet kantaväestöön helpottavat käytännössä sopeutumista. Myös esimerkiksi kommunismia paenneiden vietnamilaispakolaisten kotouttaminen sujui aikoinaan hyvin.

Maailmassa on kymmeniä miljoonia pakolaisia, jotka ovat joutuneet pakenemaan kotimaastaan etnisen, uskonnollisen tai poliittisen vainon vuoksi. Kaikkia vainon kohteeksi joutuneita tulee auttaa, riippumatta heidän uskonnostaan tai muusta vainon syystä. Kaikkia maailman hädänalaisia emme voi kuitenkaan ottaa Suomeen, mutta oma osuutemme meidän tulee hoitaa. Suomi on sitoutunut omalta osaltaan kantamaan vastuunsa pakolaisten hädästä ottamalla vastaan vuosittain 750 kiintiöpakolaista. Pakolaiset valikoidaan vastaanottajamaihin suoraan ulkomailta, esimerkiksi pakolaisleireiltä. 

Jotkut ovat ilmaisseet paheksuntansa siihen, että ylipäänsä esitän valikointiin joitakin perusteita. Pakolaisia joka tapauksessa valikoidaan kansallisesti määritellyillä perusteilla. Oman mielipiteensä pakolaisten valikointiperusteisiin toi Osmo Soininvaara, joka ehdotti tuoreessa blogissaan (23.10), että pakolaisleireiltä ”pitää valita niitä, joilla on parhaat mahdollisuudet menestyä teollisuusmaissa. Siis parhaimmisto. Jos otamme parhaimmistoa, voimme ottaa samalla budjettirahoituksella paljon enemmän. Parhaiten koulutetut menestyvät meillä parhaiten, mutta onko oikein riistää parhaimmisto pakolaisleireiltä? Ainakin lyhyellä aikavälillä olisi, sillä leireillä ei ole koulutuksella kerrassaan mitään käyttöä.”  Itse painottaisin sitä, että niin pakolaisten oman edun kuin maamme kannalta valikoinnissa tulisi kiinnittää huomiota siihen, millaiset vainon kohteeksi joutuneet ryhmät sopeutuvat vastaanottajamaahan luontevimmin.

Miksi näitä poliitikkoja tai puolueita ei syytetä uskonnon ja politiikan sekoittamisesta tai kirkon asioihin puuttumisesta? Poliitikoille sallitaan vapaus esittää liberaaleja näkemyksiä kirkosta ja uskosta, sen sijaan klassiseen kristinuskoon perustuvat mielipiteet tuomitaan uskonnon ja politiikan sekoittamiseksi. Kristillisdemokraattinen puolue ei ole periaatteellisista syistä tehnyt kirkkopoliittista ohjelmaa, mutta vastuunkantajillamme ja jäsenillämme on täysi vapaus ja oikeus ilmaista näkemyksensä kirkon jäseninä. Suuri joukko jäseniämme on myös ehdolla lähestyvissä seurakuntavaaleissa, useimmiten poliittisesti sitoutumattomilla seurakunta-aktiivien listoilla. 

En hyväksy vähemmistöjen ihmisoikeuksien polkemista tai syrjintää. En ole missään kyseenalaistanut homoseksuaalien ihmisarvoa. En ole vaatinut homoseksuaalien ”eheyttämistä”. Jos seksuaalinen poikkeavuus tai muu riippuvuus häiritsee ihmistä itseään, hänellä tulee olla oikeus saada tukea. Ihmisen seksuaalinen identiteetti voi muuttua asteittain suuntaan ja toiseen. Lailla ei voida säätää ihmisten yksityiselämän moraalisia valintoja. 

Sen sijaan kannatan avioliittolain säilyttämistä nykyisellään. Puoluevaltuustomme on yksimielisesti torjunut ehdotukset sukupuolineutraalista avioliittolaista. Puolueen tehtävä ei ole määritellä sitä, mikä on syntiä tai miten ihminen pelastuu, mutta jokaisella kristityllä on uskonnonvapauteen perustuva oikeus kertoa uskonsa perustasta.  

Kristittynä toivon, että seurakunnat olisivat armoa tarvitsevien yhteisöjä, joihin erityisesti syrjityt ja kiusatut ovat tervetulleita. Kirkon jäsenenä ajattelen, että kirkko syyllistyy homoseksuaalien syrjintään, jos he eivät saa kuulla Jumalan sanan koko totuutta, lakia ja evankeliumia. Kirkko ei syyllisty syrjintään, jos se uskaltaa käyttää sanaa synti niin homosuhteista kuin muista avioliiton ulkopuolisista sukupuolisuhteista. Homoseksuaalit ystäväni ovat samassa rintamassa kanssani asiassa.  

Yhdenkään miehisyys tai naiseus ei ole täydellistä ja eheää. Ihmisen ei tarvitse ”eheytyä” saadakseen synnit anteeksi. Kristinusko ei ole lain, vaan armon uskonto. Hyvillä teoilla, moraalisilla valinnoilla tai uskonnollisilla ansioilla ei kukaan pelastu, ainoastaan turvautumalla ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Jeesukseen.

Tänään keskustelimme istunnossa aselaista, jossa suureksi ongelmaksi näyttää nousevan lääkäreiden ilmoitusvelvollisuus mahdollisista riskihenkilöistä. Hallituksen alkuperäisessä esityksessä lääkäreille säädettiin oikeus ilmoittaa poliisille henkilöstä, jota ei pidä sopivana aseen hallussapitoon. Hallintovaliokunta päätti kuitenkin tiukentaa lakia säätämällä lääkärille ilmoitusvelvollisuuden. Muutos on lääkärin arkityön kannalta merkittävä. Lääkärillä ei ole rekisteriä siitä, kuka omistaa aseita. Psykiatrisia ongelmia ja päihteiden väärinkäyttöä suomalaisilla on paljon. Suuri osa vastaanotoista on niin lyhyitä, että niissä ei ole mahdollisuutta perusteelliseen selvitykseen sopivuudesta aseenkantoon. On vaara, että apua tarvitsevat aseenomistajat eivät rohkene kääntyä lääkärin puoleen, jolloin ongelmat vain pahenevat. Lääkärin työn kulmakivi on potilas-lääkärisuhteen luottamuksellisuus. Mielestäni hallintovaliokunta teki suuren virheen, kun se ei pyytänyt lausuntoa pykälämuutoksesta sosiaali- ja terveysvaliokunnalta. Ihmettelen sitä, että valiokunnan puheenjohtaja tämän illan istunnossa oli siinä luulossa, että lausunto olisi pyydetty ja saatu. Nyt ilmoitusvelvollisuuden perusteet ovat täysin määrittelemättä, minkäänlaista asetusluonnosta ei edes ole tiedossa. Tämä on valitettavasti yksi esimerkki huonosta lainsäädännöstä, jota eduskunnasta on viime aikoina tullut liikaa. Huomenna asiasta äänestetään.