Perjantai 3. syyskuuta 2010

www.kd.fi » Uutiset » Räsänen: Taloutta linjaa käytännössä nollapaperi

Räsänen: Taloutta linjaa käytännössä nollapaperi

13.04.2010

Kansanedustaja, puolueen puheenjohtaja Päivi Räsänen totesi kehyksiä koskevassa ryhmäpuheessaan hallituksen antaman kehysselonteon olevan käytännössä nollapaperi.

- Selonteosta puuttuvat tyystin ne toimet, joilla taloutta aiotaan tasapainottaa. Siinä todetaan niukkasanaisesti, että hallitus laatii suunnitelman julkisen talouden vakauttamiseksi ja kestävyysvajeen umpeen kuromiseksi saatuaan käyttöönsä kolmikantaisesti tehtävän valmistelun tulokset budjettiriiheen mennessä. Epäilen, että hallituspuolueiden aikeet eivät selkiydy ennen eduskuntavaaleja, vaan jäävät seuraavan hallituksen huoleksi, Räsänen epäili.

Räsänen huomautti, ettei ikäviä päätöksiä saa vaalien vuoksi siirtää.

- Tässä tilanteessa olisi mielestäni viisasta, että pääministeri kokoaisi kaikkien eduskuntapuolueiden johtajat neuvotteluun, jossa voitaisiin sopia suurista yhteisistä linjauksista, joiden avulla voidaan talous tasapainottaa ja turvata hyvinvointi myös tuleville sukupolville huomioiden myös huoltosuhteen heikkenemisen. Ne vakauttamistoimet, joita nyt tarvitaan, ulottuvat yli tulevankin vaalikauden ja siksi poliittista vastuuta tulee kantaa laajalla yhteisrintamalla, Räsänen esitti.

Lue koko puhe tästä linkistä.

Katso video YLE AREENASTA.