Kristillisdemokraatteina vaalimme ympäristöarvoja ja haluamme sitoutua ympäristön suojeluun sekä luonnon toimintakyvyn ja monimuotoisuuden säilyttämiseen tuleville sukupolville. Ihmisellä on oikeus ansaita toimeentulonsa luonnonvaroja järkevästi hyödyntäen mutta samalla luontoa ja ympäristöä tulee varjella. Talous tulee sopeuttaa luonnon asettamiin rajoihin kestävän kehityksen periaatteita noudattaen.
Odotamme niin itseltämme kuin muiltakin kuluttajilta ympäristövaikutuksista tietoista, vastuullista energiankäyttöä ja materiaalin kulutusta. Lainsäädännöllä tulee vaikuttaa päästöihin ja ympäristöveroilla suosia ympäristöystävällisiä valintoja. Ympäristövaikutukset on otettava mukaan kansantuotetta laskettaessa.
Suomen tulee aktiivisesti toimia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi, tavoitteena ilmaston lämpötilan kohoamisen pysäyttäminen mahdollisimman pieneksi. Energiataloudessa on panostettava energian säästöön ja uusiutuviin, kotimaisiin energiamuotoihin.
EU:n tulee toimia edelläkävijänä ilmastomuutosten torjunnassa ja pyrkiä saamaan USA, Intia, Kiina ja kehitysmaat osallistumaan uuden ilmastosopimuksen kautta kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen ja metsien vähenemisen ehkäisemiseen. Kaikkiaan noin 10 % Suomen eliölajeista on uhanalaisia. Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen on saatava pysäytettyä vuoteen 2010 mennessä.
Tämän vuoksi:
Ennusteiden mukaan maamme energiankulutus jatkaa kasvuaan. Ilmastonmuutos ja Kioton sopimuksen ehdot tekevät lähes mahdottomaksi lisätä energiantuotantoa fossiilisten polttoaineiden avulla. Suomen on yhdessä Euroopan unionin kanssa edistettävä siirtymistä luontoa säästävään tekniikkaan ja energiamuotoihin sekä toteuttaa Kioton sopimuksen edellyttämät päästörajoitukset.
EU:n tulee toimia edelleen edelläkävijänä ilmastomuutosten torjuntaan tähtäävissä toimissa ja pyrkiä saamaan muun muassa USA, Intia ja Kiina osallistumaan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen uuden ilmastosopimuksen kautta. Itä-Euroopan ongelmallisten ydinvoimaloiden uusimiseen ja turvallisuuden parantamiseen on panostettava yhdessä.
Päämääränämme on energiajärjestelmä, joka minimoi ympäristökuormitusta ja turvaa kestävän energiatuotannon. Siinä tutkimustyö ja tuotekehitys ovat avainasemassa. Ympäristötehokkaalla tekniikalla on hyvät edellytykset kasvattaa myös vientiä, kun kansainväliset ympäristövelvoitteet lisääntyvät. Tarvitsemme voimakkaita panostuksia energiansäästöön ja uusiutuvaan kotimaiseen energiaan.
Mielestämme:
Linkit:
Ympäristöohjelma
Tavoiteohjelma (pdf)
Yleisohjelmaan