Aki Ruotsala

  • Aki Ruotsala

    Palvelujohtaja, ekonomi

    Seinäjoki

    Aki Ruotsala on 38-vuotias perheenisä ja Yrityspalvelujohtaja Seinäjoelta. Hän on Seinäjoen kaupunginvaltuutettu ja toiminut aikaisemmin KD:n puoluevaltuuston puheenjohtajana (2015–2021). Vuosina 2011–2012 hän toimi KD:n nuorisojärjestön puheenjohtajana. Hän on toiminut aktiivisesti Euroopan kansanpuolueen nuorisojärjestön YEPP:n toiminnassa sekä mm. EU-parlamentin suurimman puolueryhmän EPP:n puoluekokousedustajana. Ruotsala on koulutukseltaan hallintotieteen maisteri Vaasan yliopistosta ja kauppatieteen maisteri Turun kauppakorkeakoulusta.

    Työllisyyden ja yrityspalveluiden ammattilaisena hän ymmärtää EU-rahoituksen sekä kansainvälisen työperäisen maahanmuuton mahdollisuudet ja haasteet käytännössä. Poliittisena päättäjänä ja johtavana virkamiehenä keräämänsä kokemuksen ansiosta Ruotsala tuntee päätöksenteon rakenteet niin kotimaassa kuin kansainvälisellä tasolla.

    Ruotsala oli ehdolla eduskuntavaaleissa 2019 ja keräsi yli 4300 ääntä. Ruotsala on myös palvellut kansainvälisissä sotilaallisissa kriisinhallintatehtävissä. Sotilasarvoltaan hän on yliluutnantti, res.

    Kotisivut  |  Facebook  |  Instagram  |  X

    Tue kampanjaani täällä!

    Kuva median käyttöön