Katriina Hiippavuori

  • Katriina Hiippavuori 24

    VTM, eduskunta-avustaja

    Masku

    Työskentelen maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah’n eduskunta-avustajana ja KD:n 2. varapuheenjohtajana. Koulutukseltani olen valtiotieteiden maisteri ja sosionomi. Viime eduskuntavaaleissa keräsin Varsinais-Suomesta 3500 ääntä ja osoitin, että Järjen äänelle päätöksenteossa on tarvetta. Nykyisen työni ja luottamustehtävieni kautta minulla on hyvät verkostot, rohkeutta sanoa ja sydäntä puolustaa Suomen etua.

    EU:n on toimittava kaikkialla vapauden, demokratian, ihmisarvon, ihmisoikeuksien sekä sanan- ja uskonnonvapauden edistämiseksi. Kristillinen ihmiskuva on näiden arvojen todellinen lähtökohta. Järjen ääni sanoo, että EU:n on oltava iso isoissa asioissa ja pieni pienissä asioissa. Ruokaturva oltava maatalouspolitiikan keskiössä, omavaraisuutta vahvistettava ja teknologia- ja digikehityksessä oltava rakentavan kriittinen. Ennen kaikkea Suomen on oltava yhtenäinen, vahva ennakkovaikuttaja Brysselin pöydissä, jotta Suomen etu ei jää isompien jalkoihin!

    Kotisivut  |  Facebook  |  Instagram  |  X  |  YouTube  |  TikTok

    Tue kampanjaani täällä!

    Kuva median käyttöön