Ajankohtaista
Suodata tyypin mukaan
Suodata kategorian mukaan
Etelä-Savon Kristillisdemokraatit 50-vuotias – ”Maakunta kutistuu, mutta tavoittelemme kuntavaalivoittoa”
– Ymmärrän hyvin, miksi hän on niin sitkeä ja määrätietoinen, tamperelaiskansanedustaja Sari Tanus antaa tunnustusta uudelle pääministerille
– Luottamus palautuu parhaiten tekojen kautta, uunituore pääministeri Sanna Marin sanoo
– Tuotteiden merkintävaatimukset ovat boikotointia, johon liittyy antisemitismiä, Israelissa vieraileva Peter Östman sanoo
Teknologiateollisuus varoittaa heikkenevästä taloudesta – ”Ihmisten vaikea tajuta miten paljon tilaukset jo vähentyneet”
Viikon KD-valtuutettu Björn Cederberg Kuopiosta: ”Onneksi oli mahdollisuus uppoutua myös politiikan vaikuttamiseen”
”Meille luvattiin, että pääministeriehdokkaat olisivat paikalle” – Räsänen ja Essayah pettyivät
Peter Östman edusti presidentin vastaanotolla tuoreen ritarimerkin kanssa
KD eduskuntaryhmän vastaukset hallitustunnustelija Antti Rinteelle
Uutiset
07.12.2019