Ajankohtaista
Suodata tyypin mukaan
Suodata kategorian mukaan
– Polttoaineverotuksen kiristäminen on jo heikentänyt kilpailukykyä, Päivi Räsänen muistuttaa
– Jos hallitus haluaa nopeasti vaikuttaa työllisyyteen, kristillisdemokraattien kannustava perusturva-uudistus kannattaisi viedä eteenpäin, Peter Östman sanoo
Sari Savelan kolumni: Ylipaino on merkittävä kansantaloudellinen ongelma, johon pitäisi uskaltaa tarttua
Elokapina-mielenosoittajat onnistuivat saamaan tavoittelemansa huomion, arvioivat KD:n kansanedustajat
”Päätöksiä ei voi enää lykätä, mikäli hyvinvointiyhteiskunta halutaan pelastaa” – Sari Essayah epäilee, onko hallituksella työllisyydestä edes yhteistä linjaa
Laukkanen ryhmäpuheessa: Hallituksen pitää suhtautua vakavasti velkaantumiskehitykseen
– Koronaan on kuollut 345, mutta joka vuosi 1600 suomalaista kuolee alkoholin käytön vuoksi, Päivi Räsänen muistuttaa
Elämän marssi kiinnitti huomion kasvavaan juutalaisvihaan: ”Antisemitismillä ei ole oikeudellisia tai moraalisia perusteita”, Antero Laukkanen sanoo