Ajankohtaista
Suodata tyypin mukaan
Suodata kategorian mukaan
Britannian EU-eron vaikutus unionin päätöksenteon voimasuhteisiin on suuri, ex-ulkoministeri Timo Soini arvioi
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja Sari Kumin Eduskuntatalon mielenilmauksessa: ”Koulukiusaamisen ehkäisy aloitettava jo päiväkodeissa”
”On hyvä, että ulosotossa on korona-aikana myönnetty vapaakuukausia” – Sari Essayah kiitteli ulosottomenettelyn keventämistä koskevan lain jatkamista vielä puolella vuodella
– Julkinen kehottaminen ja kutsuva toiminta, joka on ollut Isis-naisten toimintaa esimerkiksi Facebookissa, täytyy saada kriminalisoiduksi, Päivi Räsänen sanoo
”On tiedetty jo sata vuotta, että maskeista on hyötyä” – Päivi Räsänen näkee hallituksen epäselvissä maskilinjauksissa arvovaltakysymyksen
– Sote-uudistus olisi pitänyt rakentaa tarkoituksenmukaisesti, ei maakuntarakenteeseen, KD:n kansanedustajat muistuttavat, että keskeiset valuviat jäivät uudistukseen
KD eduskuntaryhmä: Keskeiset ongelmat jäivät sote-uudistukseen
– Onko huoltovarmuus uhattuna, Peter Östman kysyy ja viittaa Pohjanmaan koronaryppääseen ja alueen elintarviketeollisuuteen
KD eduskuntaryhmä tukee epäluottamuslausetta: Hallituksen epäselvä tiedottaminen on heikentänyt luottamusta