Ajankohtaista
Suodata tyypin mukaan
Suodata kategorian mukaan
KD:n podcast ”Arvoistasi politiikka” sai alkunsa koronakaranteenin myötä
Jerusalem Postin julkaisema analyysi: Koronapandemian leviämisessä ja laantumisessa näkyvissä 4-8 viikon sykli
Paavi Franciscus kutsuu kristittyjä ympäri maailman yhteiseen Isä Meidän -rukoukseen
– Voidaan valita hoidettavaksi juuri ne potilaat, jotka hoitoa tarvitsevat, Sari Tanus puolustaa näkemystään eturauhassyöpäseulontojen tärkeydestä
– Parempi olla askel edellä kuin harmitella jälkikäteen, ihmishenkien säästäminen on nyt tärkeintä, Sari Essayah puoltaa uusia kokoontumis- ja liikkumisrajoituksia
PS veti pois välikysymyksensä – ”Keskitetään voimat epidemian torjuntaan”, Östman sanoo
– On huolestuttavaa, että hallituksen on avattava varmuusvarastoja suojavarusteiden ehtymisen vuoksi jo tässä vaiheessa, lääkäri-kansanedustaja Päivi Räsänen sanoo
– Päiväkotilapset ja 1-3-luokkalaiset on pidettävä kaikin keinoin etäopetuksessa kotona, Sari Tanus vetoaa sekä hallitukseen että vanhempiin
– Nyt on aika sulkea yökerhot ja viihderavintolat sekä puuttua tarpeettomaan oleskeluun kauppakeskuksissa, Päivi Räsänen vaatii