Ajankohtaista
Suodata tyypin mukaan
Suodata kategorian mukaan
”Uusi puoluesihteeri pääsee näyttämään kaiken osaamisensa eduskuntavaaleissa” – Sari Essayah kertoo, mitä odottaa tulevalta työpariltaan
Kahdeksan kertaa läpi autopesusta aiheutti keuhkokuumeen – tehtävänsä jättävä puoluesihteeri Asmo Maanselkä muistelee kauttaan ja pohtii tulevaa
– Ruoka-apu ei mahtunut vieläkään budjettikirjaan, Antero Laukkanen kertoo
KD:n puoluesihteeri vaihtuu – Asmo Maanselkä ei hae jatkokautta, vaan siirtyy markkinointipäälliköksi yksityissektorille
”Laaturekistereiden rahoitus on saatava valtion budjettiin”
– Huoli on, että sairaudet pahenevat ja lopulta ollaan huonossa kunnossa, kun vihdoin päästää hoitoon, Tiina Tuomela kiirehtii hoitojonojen purkamista
KD Nuoret valitsee järjestölleen uuden puheenjohtajan marraskuun vuosikokouksessa
”Leveät hartiat eivät riitä, jos rahoitus puuttuu” – Peter Östman arvosteli soteuudistusta KD-Livessä, mutta kannusti aluevaaleihin
”Antisemitismiä vastaan ja Israelin puolesta” – Kansanedustaja Sari Tanus marssi satojen joukossa Tampereella ja päätyi Jerusalem Post-lehteen