Ajankohtaista
Suodata tyypin mukaan
Suodata kategorian mukaan
KD-eduskuntaryhmän kesäkokous Lohjalla – ”Länsiratahanke Lohjalle suurin ponnistus koskaan”, toteaa kaupunkirakennejohtaja
Eduskunnan Israel-ystävyysryhmän puheenjohtaja Peter Östman vastaa Sdp:n Antti Lindtmanille: Palestiinan valtion tunnustaminen antaisi viestin siitä, että terrorismilla voi saada aikaan tuloksia
– Vahva kotitalousosaaminen antaa edellytykset varautua ja selviytyä kriisitilanteissa, kansanedustaja Sari Tanus sanoo
Metsäisten EU-valtioiden For Forest + -ryhmän ministerit tapasivat Suomessa maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin kutsusta
”Lapsilisiä on korotettu, lapsivähennys on tulossa ja ruuan arvonlisävero ei nouse” – Sari Essayah uskoo hallituksen toimien antavan perheille mahdollisuuden kuluttaa
”Korkoa korolle-efekti voimistuu ja luottoluokituksen lasku uhkaa” – Sari Essayah arvioi, että nyt on viimeinen hetki suitsia velkaantumista ja etsiä kasvua
Sari Essayah lisäisi puoli tuntia liikuntaa jokaiseen koulupäivään
Sari Tanus kritisoi esitystä keliakiakorvauksen rajaamisesta: ”Ilman korvausta jäisi suuri osa pienituloisista keliakiaa sairastavista”
– Vaikeina aikoina kristillisdemokraatit on nähty lääkkeenä, joka yhdistää kansaa ja edistää yhteistä hyvää, Annika Lyytikäinen sanoo