Ajankohtaista
Suodata tyypin mukaan
Suodata kategorian mukaan
”EU on itsenäisten valtioiden yhteistyötä, ei liittovaltio” – Peter Östman muistuttaa eurovaalien tärkeydestä
”Haluan olla mukana keskustelemassa Suomen ja EU:n suunnasta” – Eurovaaliehdokas Aki Ruotsalalle on kertynyt vaikuttamisen nälkää
Sari Tanus kysyi väestönsuojista – Ministeri kehottaa kansalaisia ylläpitämään 72 tunnin varautumissuunnitelmaa
Eija-Riitta Korhola avaa blogissaan, miksi lähtee KD-ehdokkaana eurovaaleihin: ”Ympyrä sulkeutuu – 25 vuotta sitten ensi kerran”
Isoäidiksi tullut kansanedustaja Sari Tanus muistuttaa, että politiikkaa pitää tehdä tulevia sukupolvia ajatellen
”Tuli meille kuin Manulle illallinen” – Sari Essayah kertoo ennallistamisasetuksen olevan sama, jonka edellinen hallitus saatteli
”Ruokaa tuottavasta maataloudesta ei ole varaa tinkiä” – Sari Essayah rinnastaa ruokaturvan puolustusmenoihin
”Olemme viljelijöiden puolella” – Brysselissä ministerikollegansa tavannut Sari Essayah sanoo, että viljelijät tarvitsevat tuekseen mittavia toimia
”Tartuin rohkeasti vaikeisiin asioihin” – Matti Heikkinen aloitti 2017 ainoana KD-valtuutettuna Oulaisissa, mutta nyt ryhmä on toiseksi suurin