Ajankohtaista
Suodata tyypin mukaan
Suodata kategorian mukaan
Yli 10 prosenttia Suomen tavaraviennistä tulee Pohjanmaan maakunnista – Merenkurkun siltahanketta kannattaisi edistää, Peter Östman sanoo
Viljelijöiden yrittäjätulot ovat luisussa – Peter Östman muistutti hallitusta kestämättömästä tilanteesta
Pirkanmaalla nuoret tekivät vakavan video-tietoiskun huumeista: Pidetään huolta nuoresta – STOP huumeille
”Kauneimpia joululauluja ei järjestetä kirkoissa, mutta samaan aikaan karaokebaarissa saa hoilata” – Päivi Räsäsen mukaan rajoitusten on oltava oikeudenmukaisia ja perusteltuja
– Hallitus ei halua työelämäuudistuksia, vaikka jakaakin sen hedelmät jo etukäteen, Peter Östman sivaltaa
”Elvyttäisimme tehokkaammin ja ottaisimme vähemmän velkaa” – Sari Essayah kertoo KD:n vastalauseesta hallituksen ensi vuoden budjettiin
”Välttämätön ja kiireellinen sote” – Päivi Räsänen muistuttaa, että 15 vuotta puuhattua uudistusta olisi pitänyt valmistella palvelut edellä
Päivi Räsänen ryhmäpuheessa: ”Hyvinvointialueilla oltava vapaus päättää siitä, miten palvelut tuotetaan”
– Kansalaisten oikeusturva vaatii vakuutuslääkärijärjestelmän uudistuksen saattamista loppuun, Antero Laukkanen sanoo