Ajankohtaista
Suodata tyypin mukaan
Suodata kategorian mukaan
Antero Laukkanen ryhmäpuheessa: Hallituksella ei voi olla velkapiikki auki ilman suunnitelmaa talouden tasapainottamisesta
”Poikkeustilanne ei voi tarkoittaa sitä, että on avoin piikki velkaantua holtittomasti” – Antero Laukkanen vaati hallitukselta vastuunottoa Suomen taloudesta
Eduskunta valitsi Anu Vehviläisen uudeksi puhemiehekseen
Syvää taantumaa seuraa asteittainen toipuminen, Suomen Pankki ennustaa
”Taloudelliset vaikutukset ainakin 30 miljoonaa euroa” – Porin kaupunginjohtaja arvioi koronaperumisia
”Ei kerta kaikkiaan käy, että maksaisimme vielä muidenkin viulut!” – Essayah’n mielestä elpymisrahastolla elvytetään Italiaa ja Espanjaa
– Suomen velkaantumisaste voi nousta jopa 100 prosenttiin BKT:sta, mikäli EU-takausvastuut lankeavat maksettaviksi, Peter Östman muistuttaa
”Onko unioni enää se sama, johon Suomi on aikanaan liittynyt?” – Päivi Räsänen ihmettelee, miksi EU rahoittaa toimintaansa velaksi
”Yhden ainoan lääkeaineen puuttuminen voi olla kriittistä”- Korona nosti pintaan myös lääkkeiden saatavuushäiriöt