Kristillisdemokraattien Etelä-Savon piiri asetti kevätkokouksessaan kolme ehdokasta eduskuntavaaleihin. Aila Asikainen on sosionomi (AMK), lähetyssihteeri ja kunnanvaltuutettu Juvalta, Joona Forsgren yrittäjä, kirvesmies ja kunnanvaltuutettu Kangasniemeltä ja Jarmo Puustinen hallintotieteiden tohtori, johtava asiantuntija ja kaupunginvaltuutettu Savonlinnasta.
KD tavoittelee Kaakkois-Suomesta kansanedustajan paikkaa Arkadianmäelle. Vaalipiirissä on kaksi piirijärjestöä: Etelä-Savo sekä Kymi, johon puolestaan kuuluvat Kymenlaakso ja Etelä-Karjala.
Vaalipiirissä on kaksi piirijärjestöä: Etelä-Savo sekä Kymi, johon puolestaan kuuluvat Kymenlaakso ja Etelä-Karjala.
Kymen KD-piirijärjestö on jo aiemmin nimennyt eduskuntavaaleihin ehdolle Ann-Niina Turusen ja Henri Väkeväisen Lappeenrannasta, Esa Niemelän ja Susanna Rasimuksen Kouvolasta sekä Mikko Almgrenin Kotkasta.
Juvalla lauantaina 24. huhtikuuta pidetty kevätkokous myönsi piirihallitukselle valtuudet nimetä loput Etelä-Savon KD-ehdokkaat ensi huhtikuun eduskuntavaaleihin.
Etelä-Savon kevätkokous antoi kaksi julkilausumaa. Ensimmäisessä vaaditaan jokaiselle perustuslain mukaisia oikeuksia riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Toisessa kysytään, milloin kansalaisia tiedotetaan ja perehdytetään riittävästi Digitaalisesta identiteettilompakosta, joka otetaan käyttöön EU:n alueella jo joulukuussa 2026.