Tanuksen mukaan kyse olisi perustuslain muuttamisesta, johon kokoomuksen puoluekokouksen mukaan pitäisi saada kirjattua perustuslaillinen aborttioikeus.
– Siis mitä?? Oikeus lopettaa oman kohtulapsensa elämä pitäisi heidän mukaansa kirjata perustuslakiin jokaisen perustuslailliseksi oikeudeksi. En olisi koskaan voinut kuvitella, että sivistyspuolueeksi itseään kutsuva, Koti, uskonto ja isänmaa -puolueena aikoinaan tunnettu puolue voisi tehdä tällaista linjausta.
Kyse on Tanuksen mukaan kahdesta valtavan suuresta asiasta. Siksi hän epäilee, että onkohan nyt Kokoomuksessa oikeasti ymmärretty, mistä on kyse.
– Kaikista laeista painavin on Suomen perustuslaki ja siihen perusoikeutena haluttaisiin lisätä pienen ihmisen elämän lopettava abortti. Haloo!, Tanus huudahtaa.
Hän muistuttaa, että elämä on ihmisoikeus. Pikemminkin siis elämän suojelu ja hyvä hoito ja hoiva niin elämän alku- kuin loppupäässäkin pitäisi Tanuksen mukaan vahvemmin kirjata lakiin. Sen sijaan elämän lopettaminen ei ole kenenkään perus- tai ihmisoikeus.
Erikoislääkäri kertoo ymmärtävänsä, että elämä ei aina mene niin kuin on ajatellut. Aborttia harkitsevan kannattaa silti pysähtyä pohtimaan.
– Tukea, apua on Suomessa saatavilla. Hyvinvointia edistäviä vaihtoehtoja on. Elämä kantaa ja elämää suojelevia vaihtoehtoja on enemmän kuin monet tietävät tai tulevat ajatelleeksi, Tanus sanoo.