– Garden Helsinki -hankkeen uudelleenarvioinnille oli selkeä tarve, kun hanke on viivästynyt ja pienentynyt, rahoitustilanne on auki ja hallihankkeiden kilpailutilanne on muuttunut. Siksi eilen tehty päätös olla tukematta hanketta oli oikea, ryhmäpuheenjohtaja Peter Östman sanoi Kristillisdemokraattien ryhmäpuheessa eduskunnassa tiistaina.
Eduskunta kokoontui poikkeuksellisesti kesken kesätauon käsittelemään valtioneuvoston tiedonantoa Garden Helsinki -hankkeen ehdollisesta tukipäätöksestä sekä Suomen kulttuuri- ja liikuntapaikkarakentamisesta, kun aiheesta oli syntynyt laaja kriittinen keskustelu ja sekä oppositioryhmät että pääministeri Orpo pyysivät asian käsittelyä istuntovapaan aikana.
Östman muistuttaa, että Garden Helsinki -hanketta koskenut ratkaisu oli ehdollinen investointivaraus eikä hankkeelle ollut maksettu valtion varoja.
– On hyvä edelleen muistaa, että kyse oli ehdollisesta tukipäätöksestä – euroakaan veronmaksajien rahaa ei ole maksettu.
– Hankkeeseen liittyvässä julkisessa keskustelussa kyse on ollut ennen kaikkea siitä, että on puuttunut selkeä polku ja prosessi erittäin suuren kokoluokan rakennushankkeiden tukemiseen. Sitä ei ole tällä hetkellä eikä sitä ole ollut myöskään aiempien hallitusten aikana.
Kristillisdemokraattien mukaan liikuntapaikkahankkeet on käsiteltävä avoimesti ja yhdenvertaisesti. Samalla tulee arvioida Suomen tapahtuma- ja liikuntapaikkakapasiteetin tarvetta, lähialueiden ratkaisuja sekä Suomessa suunnitteilla olevia hankkeita.
– Liikuntapaikkahankkeet tulee käsitellä läpinäkyvästi ja yhdenvertaisen menettelyn kautta. Selvitys tarjoaa hyvän pohjan hallitusneuvotteluihin ja tulevaisuutta ajatellen, Östman toteaa.
Liikuntapaikkojen korjausvelkaa purettava
Östman korosti, että suurten tapahtuma-areenoiden lisäksi Suomessa tarvitaan tavallisten suomalaisten käytössä olevia liikuntapaikkoja. Kristillisdemokraatit ovat esittäneet seuraavalle hallituskaudelle liikuntapaikkarakentamisen korjauspakettia.
– Hyvät olosuhteet luovat pohjan liikunnalliselle elämäntavalle, paikallisille urheiluseuroille, menestyvälle urheilulle sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiselle.
Taloudellisesti tiukassa tilanteessa liikuntapaikkarakentamisessa tulee Östmanin mukaan hyödyntää nykyistä vahvemmin yritysyhteistyötä ja EU-rahoitusta. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutalan vastuualueella selvitetään parhaillaan mahdollisuuksia hyödyntää EU-rahoitusta liikuntapaikkarakentamisessa nykyistä tehokkaammin.
Östman muistutti myös tapahtumien merkityksestä taloudelle, työllisyydelle ja yhteiskunnan henkiselle kriisinkestävyydelle.
– Tapahtumat toimivat aluetalouden vetureina suurissa kaupungeissa ja useissa maakuntakeskuksissa. Työpaikkojen ja verotulojen lisäksi sykähdyttävät urheiluhetket ja myönteiset kulttuuritapahtumat vahvistavat myös henkistä huoltovarmuutta.
Päätöksenteon on kestettävä kriittinen tarkastelu
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää hyvänä, että valtioneuvosto antoi eduskunnalle tiedonannon Garden Helsinki -hankkeen päätöksenteosta. Östmanin mukaan julkisen rahan käyttöä ja päätösten perusteita pitää voida arvioida kriittisesti.
– Päätösten perusteiden on oltava avoimia, valmistelun läpinäkyvää ja päättäjien valmiita vastaamaan vaikeisiinkin kysymyksiin. Se on demokratian perusta. Mutta samalla on syytä pitää mittasuhteet mukana.
KD:n eduskuntaryhmä pitää oikeana, että oikeuskansleri ja Valtiontalouden tarkastusvirasto selvittävät päätöksentekoprosessia ja hankkeeseen liittynyttä vaikuttamistyötä.
– Vaikuttamistyön tulee olla aina avointa ja läpinäkyvää. Kysymysten esittäminen on politiikkaa parhaimmillaan. Vihjailu, syylliseksi julistaminen ja ajojahti eivät ole.
Östman toivoi, että poliittisessa keskustelussa keskitytään syyttelyn sijasta Suomen kasvun ja työllisyyden vahvistamiseen.
– Suomi ei nouse syyttelyllä eikä jakolinjoja syventämällä. Suomi on aikanaan noussut ja tulee myös tulevaisuudessa nousemaan työllä ja yhteishengellä. Toivon, että puoluerajat ylittäen keskittäisimme voimavaramme ongelmien ja syyttelyn sijaan ratkaisujen ja kasvutoimien etsimiseen yhdessä.
Lue puheenvuoro kokonaisuudessaan kd.fi-> puheet