Syyskauden ensimmäisellä kyselytunnilla Räsänen toivoi, että oppositio antaisi edes hieman arvoa sille, että tulevan vuoden budjetissa pieni- ja keskituloisten verotusta kevennetään yli 200 miljoonalla eurolla.
– Se on merkittävä lisä esimerkiksi lapsiperheille, joiden verotusta on kevennetty jo työtulovähennyksen lapsikorotusten myötä, Räsänen totesi.
Kristillisdemokraateille on hänen mukaansa ollut tärkeää, että talouden sopeutuksista huolimatta kotihoidontukea ei ole leikattu ja lapsilisiä on jopa hieman korotettu.
– Nyt tarvitaan viestejä, että kaikki vauvat ovat tervetulleita.
Kesän aikana on kuitenkin puolueilta tullut viestejä, että perheille joustavaa kotihoidon tukea haluttaisiin ajaa alas. Tätä on esittänyt niin pääministeripuolue Kokoomus kuin pääoppositiopuolue SDP:kin.
Räsänen kysyi valtiovarainministeriltä, että pitääkö paikkansa, että SDP:n esittämä kotihoidon tuen rajaaminen alle kaksivuotiaisiin lapsiin lisäisi julkisen sektorin kuluja 84 miljoonaa euroa ja päiväkodit ruuhkautuisivat.
Valtiovarainministeri Riikka Purra ei valitettavasti ollut ehtinyt perehtymään SDP:n ehdotuksiin eikä siten niiden tarkkoihin vaikutuksiin.
Nykyinen hallitus ei ole kuitenkaan tehnyt säästöjä kotihoidon tukeen.
– Tässä on menty nimenomaan oikeaan suuntaan: merkittävät työhön kohdistuvat veronkevennykset ja vielä huomattavasti paremmat nimenomaan lapsiperheille.