Me lähdemme politiikassamme perheestä. Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö, joka takaa yhteiskunnan kestävyyden ja jatkuvuuden. Tämä tarkoittaa tietysti konkreettisesti, siis uusien kansalaisten kotimaisen tuotannon puolesta, mutta myös yhteiskunnan yleisen kulttuurin ja toimintamallien puolesta. Asiaa ei voida siis tarkastella puhtaasti vain numeroiden valossa, syntymät plus maahanmuutto miinus kuolemat. Lapsilla on uniikki vaikutus ihmiseen, ja täten lähiyhteisöön ja koko yhteiskuntaan.
Perheellistyvä yhteiskunta on vakaa ja eteenpäin katsova. Perheellistyminen siirtää tarkastelun kehikkoa kohti tulevaa, pois omasta navasta ja kohti omien lasten tulevaisuutta ja samalla koko yhteiskunnan tulevaisuutta.
Perheellistyminen vakiinnuttaa ihmisten elämänrytmiä ajassa ja paikassa. Tämä vaikutus heijastuu myös aina lähiyhteisöön. Syntyy positiivinen kierre. Vakiintuneemmassa yhteisössä perheellistyminen on taas helpompaa muille! Aikana, jolloin ihmiset ahdistuvat käytännössä rajoittamattomien mahdollisuuksien edessä askel kohti vakiintuneempaa kulttuuria on tarpeen.
Perheellistyminen suojelee yhteiskunnallisilta häiriöiltä kuten levottomuuksilta ja radikalisoitumiselta. Suuri määrä nuoria, naimattomia ja joutilaita miehiä on aina johtanut levottomuuksiin. Jos nuoret eivät näe mahdollisuuksia rakentaa omaa tulevaisuuttaan ja lähiyhteisönsä tulevaisuutta merkityksellisellä tavalla, on seurauksena maailmantuska ja ahdistus. Liian kaukaiset ja suuret pelkokuvat lamaannuttavat kaiken toiminnan.
Kuitenkin merkittävin realisoitumassa oleva riski on yhteiskunnallinen stagnaatio ja pirstaloituminen. Yhteiskunnan keski-iän noustessa kollektiivinen dynaamisuus ja riskinottokyky laskevat. Vanhemmassa yhteiskunnassa perustetaan vähemmän yrityksiä, innovoidaan vähemmän ja otetaan vähemmän riskejä. Tämä kaikki vaikuttaa nuorten tulevaisuusnäkymiin negatiivisesti, ja on jälleen omiaan luomaan noidankehän, jota on vaikea rikkoa.
Vanhemmassa yhteiskunnassa perustetaan vähemmän yrityksiä, innovoidaan vähemmän ja otetaan vähemmän riskejä. Tämä kaikki vaikuttaa nuorten tulevaisuusnäkymiin negatiivisesti, ja on jälleen omiaan luomaan noidankehän, jota on vaikea rikkoa.
Väestöpyramidia pyritään paikkaamaan työperäisellä maahanmuutolla, jonka seurauksena yhteiskunta on pirstaloitumassa erilaisiin kulttuuri- ja kielisiiloihin. Tämä on omiaan laskemaan keskinäistä luottamusta yhteiskunnassa. Työperäinen maahanmuutto ei voi tarjota samanlaisia yhteiskunnan kestävyys- ja jatkuvuusmahdollisuuksia kuin perinteinen väestönkasvu. Se ei siis korjaa ongelmaa, johon sillä pyritään vaikuttamaan.
Suomen ikääntyessä on uskallettava esittää kysymys sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta ja tasavertaisuudesta. Yhä pienempien sukupolvien lapset eivät kykene äänestämään omien etujensa puolustajia kuin vasta täysi-ikäisinä, mutta suhteessa merkittävästi suuremmat ikäluokat voivat äänestämällä turvata omat sosiaalietuutensa jo vuosia ennen eläköitymistä. Onko suomalaisesta yhteiskunnasta tulossa geritokratia, jossa lapsilta, nuorilta ja perheiltä otetaan ja ikääntyneille annetaan? Onko poliittisessa järjestelmässämme selkärankaa pysäyttää tämä kuvio?
Väestöpyramidi näyttää yhteiskuntamme kehityksen suuntaviivat. Mitään nopeaa ja helppoa keinoa ei ole, vaan on pyrittävä yhteiskuntana löytämään mekanismit pitkäaikaisen muutoksen aikaansaamiseksi. Se vaatii monien postmodernin yhteiskunnan virtausten tunnustamista. On opittava toimimaan tässä uudessa tilanteessa.
Kirjoittaja on KD Nuorten pääsihteeri, tradenomi- ja teologian opiskelija
