– Ulosottoon päätyneiden asiakasmaksujen valtavan suuri määrä kertoo siitä, että tämä mahdollisuus tunnetaan huonosti, Räsänen totesi.
Hyvinvointialueiden välillä on lisäksi valtavan suuria eroja siinä, että miten suuri osuus maksuista päätyy ulosottoon. Räsänen kohdensikin kysymyksensä oppositioedustajille, jotka ovat myös hyvinvointialueiden päättäjiä.
– Oletteko te huolehtineet siitä, että tästä on informoitu?
Räsänen muistutti, että sosiaali ja terveysministeriö lähetti viime vuonna hyvinvointialueelle erillisen ohjeen vielä siitä, että suojakeinoista täytyy asiakkaita informoida, jotta pienituloiset uskaltavat hakeutua hoitoon ja tietävät, ettei heidän tarvitse maksuja maksaa, jos tilanne on sellainen.
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin mukaan juuri tämän tietoisuuden levittäminen on äärimmäisen tärkeää.
– Tässäkin salissa on paljon hyvinvointialuepäättäjiä. Vastuun ottaminen siitä, että hyvinvointialueella toimitaan lain mukaan ja kerrotaan mahdollisuudesta maksujen kohtuullistamiseen, alentamiseen tai jopa perimättä jättämiseen.
Rydmanin mukana on tärkeää, että asiasta tiedotetaan, jotta ei muodostu sellainen väärä käsitys, että pienituloisuus johtaisi siihen, että ei ole varaa saada hoitoa Suomessa.