Ulla Kujanpää vakuuttaa olevansa henkeen ja vereen maaseutuihminen.
– Olen myös maaseutuyrittäjä sekä maanviljelijäkin, onhan meillä ratsutila. Lähes aina olen asunut maalla. Minulle suomalainen maaseutu on rakas ja tärkeä asia ja arvo, jota puolustan viimeiseen asti. Minä haluan, että koko Suomi pysyy asuttuna.
Parikkalan kaunis kunta sijaitsee aivan Suomen kaakkoisen rajan pinnassa Etelä-Karjalassa. Sen naapurikuntia ovat Kitee, johon Kesälahti nykyisin kuuluu, Rautjärvi, Ruokolahti sekä Savonlinna, johon puolestaaan rajanaapuri Punkaharju nykyisin kuuluu. Yhteistä rajaa Venäjän kanssa on 65 kilometriä.
– Isot investoinnit valuvat Länsi-Suomeen. Imatran pohjoispuolella on ollut metsäteollisuutta lukuunottamatta aika hiljaista investointien suhteen, Kujanpää toteaa.
– Sähkönsiirtoverkko on puutteellinen, samoin tietoliikenneverkko. Kehitys on huolestuttava. Asunnot ovat aika lailla arvottomia ja lainan saaminen yrittäjänä on lähes mahdotonta.
– Kuitenkin Itä-Suomen elinvoimaisuus on merkittävä turvallisuustekijä.
– Perheellisenä neljän lapsen äitinä olen hyvin sitoutunut Kristillisdemokraattien perhepolitiikkaan, mutta jos tärkeimpiä omia teemojani nostan, niin kyllä ne ovat maaseudun puolustus ja itärajan todellisuuden tuominen esille.
Perheellisenä neljän lapsen äitinä olen hyvin sitoutunut Kristillisdemokraattien perhepolitiikkaan, mutta jos tärkeimpiä omia teemojani nostan, niin kyllä ne ovat maaseudun puolustus ja itärajan todellisuuden tuominen esille.
Ulla Kujanpää kokee, että kaupungistumisen lisääntymisestäkin huolimatta suomalaisilla on jalat vahvasti mullassa.
– Olen harmissani siitä kehityksestä mitä palveluiden ja asioiden keskittäminen saa aikaan. Näen sen huonona turvallisuuden, ruokaturvan ja ihmisten hyvinvoinnin kannalta.
Huonot tietoliikenneyhteydet ovat erittäin huolestuttava tilanne. Venäjä häiritsee.
– Jonain aamuna ei toimi netti, toisena kännykkä. Emme saa valokuitua tänne sen enempää valtion tarjoamana kuin markkinarahoitteisestikaan.
– Langattomat verkot ovat aivan liian haavoittuvia tässä turvallisuustilanteessa. Ihmiset syrjäkylillä eivät välttämättä saa soitettua apua itselleen, kun 3G-verkko ajettiin alas.
– Jos tämä pakottaa ihmisen muuttamaan, on se väärin. Etätyöt olisivat yksi mahdollisuus asua ja elää maaseudulla, mutta se, samoin kuin kaksipaikkaisuus, tarvitsee toimivat yhteydet.
Kujanpää huomauttaa, että tietoverkkojen toimivuus vahvistaa turvallisuudentunnetta.
– Niin tekisi myös toimiva julkinen liikenne. Jotta täällä pystyy asumaan, pitäisi tieverkon säilyä edes jonkinlaisessa kunnossa – eikä junavuoroja saisi enää yhtään vähentää.
Kuntapäättäjänä hän tietää, kuinka paljosta on ollut pakko säästää.
– Kunnille ei pitäisi sälyttää enää yhtään tehtäviä ilman että niihin on rahoitusta. Maaseutua kuristaa se, että edes lähtökohtaisesti rahat eivät voi riittää.
Kun Pohjois-Pohjanmaan lakeuksilla Kalajoella nuoruutensa elänyt Ulla päätyi parikymmentä vuotta sitten miehensä Lassi Kujanpään kanssa asumaan Ruokolahdelle, alkoi houkuttelu politiikkaan. Ulla ei ollut koskaan osallistunut politiikkaan, vaikka hänen äitinsä olikin KD-aktiivi.
Ruokolahdella puolueen kantavia voimia oli Jaakkima-opiston opettajiin kuulunut Aune Pennanen.
– Aune oli hirveän määrätietoisen sitkeä siinä mukaan pyytämisessään. Hänestä pitäisi ottaa oppia! Kujanpää naurahtaa.
Houkuttelu oli tuloksellista. Vuodesta 2009 Parikkalassa perheineen asunut Kujanpää on jo kolmannen kauden valtuutettu. Myös eduskuntavaaliehdokkuus tuli esille jo aiemmin. ”Ehkä seuraavissa”, oli vastaus useampaan kertaan.
Nyt Jorma Kaario ja Ann-Niina Turunen, Kymen piirin puheenjohtaja, saivat myönteisen vastauksen. Ulla Kujanpää on Kaakkois-Suomen eduskuntavaaliehdokas. Vaalipiiriin kuuluvat Etelä-Savon, Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnat.
Juurtuminen länsirajalta, Perämeren rantamilta Kalajoelta itärajaan ja järvi-Suomeen ei ollut aivan pikainen.
– Pitkään meni sopeutua Karjalaan. Mutta kun työn ja perheen kautta asettuu, kokee tulevansa osaksi yhteisöä. Sitä kautta ne juuret ovat tänne kasvaneet. Laakea Pohjanmaa on minulle edelleen tunteen tasolla sielunmaisema. Mutta en aiemmin ymmärtänyt järvimaiseman hienoutta.
– Parikkala kuuluu Laatokan lehtometsävyöhykkeeseen. Täällä on älyttömän hieno luonto ja nautin näistä maisemista täällä.
Kujanpää pääsi kerran käymään rajan takana Karjalassa, Laatokan rannalla.
– Silloin aivan eri tavalla tajusin, miten siellä on kauneinta Suomea ja miten syvän trauman ja haavan se on jättänyt kotinsa menettäneisiin ihmisiin.
Miten kannustat muita mukaan KD-politiikkaan?
– Käännän sen ajatukseen siitä, miksi itse lähdin politiikkaan. Minulla on aina ollut vahva vastuuntunto. Ajattelen, että jokaisen pitäisi olla jollain lailla mukana. Politiikan pitäisi olla yhteistä, ei mikään erillinen pieni porukka, joka osallistuu.
– En mieti ensimmäiseksi, mitä saa, kun tulee politiikkaan, vaan sitä, että on velvollisuutemme hoitaa omaa maatamme.
Kujanpää kuitenkin laittaa sopivan rajauksen.
– Ei kaikkien tarvitse olla ehdokkaana. Vaan kukin omilla lahjoillaan!
Ei tarvitse olla valmiiksi kaikesta tietoinen tai edes kovin kiinnostunut politiikasta. Kunhan välittää niistä asioista, jotka itseä koskettavat, niin voi hyvin tulla mukaan.
– Eikä myöskään tarvitse olla valmiiksi kaikesta tietoinen tai edes kovin kiinnostunut politiikasta. Kunhan välittää niistä asioista, jotka itseä koskettavat, niin voi hyvin tulla mukaan.
Vaalilause alkaa olla aika lailla muotoutunut. Ratsastuskouluyrittäjänä hän on leikitellyt ajatuksella ”Ratsastan omalla älyllä”.
– Mutta kyllä tärkeimmäksi sloganiksi nyt nousee Elinvoimainen itäraja – turvallisuuden kivijalka.
Kaakkois-Suomen KD-eduskuntavaaliehdokas Ulla Kujanpää, Parikkala:
• 45-vuotias
• asuu Parikkalassa
• naimisissa, neljän lapsen äiti
• ratsastuksen opettaja, ratsastuskouluyrittäjä, siivousalan yrittäjä
• kunnanvaltuutettu (3. kausi), kunnanvaltuuston 2. varapuheenjohtaja (2. kausi), KD-paikallisosaston sihteeri
• harrastaa äänikirjojen kuuntelua erityisesti tehdessään tallitöitä ja kotitöitä
• kotisivu työn alla
• IG: peltolanratsutilaoy
”Olin heppatyttö jo koko lapsuuden ja nuoruuden”
– Hevoset ovat oikeastaan olleet intohimoni koko elämäni ajan, Ulla Kujanpää tunnustaa.
Harrastus alkoi Kalajoella isosiskojen mukana. Ei suinkaan ratsastuskoulussa vaan ”vähän omin päin ratsastettiin.” Lapsuus meni heppojen kanssa. Kotonakin oli poni ja välillä milloin minkäkinlaisia vuokrahevosia.
– Olin todella innokas heppatyttö ja vietin kaiken vapaa-aikani hevosten kanssa ja talleilla auttamassa. Myöhemmin olin töissäkin. Se oli perinteistä maaseudun hommaa. Oikeastaan minulla ei muuta samankaltaista intohimoa ole koskaan ollutkaan kun hevoset. Ne olivat suurin juttu.
Ajatukseni oli valmistua eläinlääkäriksi. Välivuoden jälkeen Ulla lähti opiskelemaan Kuopion yliopistoon fysiikkaan.
– Mutta olin jo ostanut oman hevosen – tietenkin opintolainalla – niin mahdottomaksihan se yhtälö oman hevosen pitämisestä ja opiskelusta samanaikaisesti muodostui.
Ulla alkoi työskennellä maatiloilla kustantaakseen hevosenpidon. Ajatus ammatista hevosten kanssa johti siihen, että hän päätyi Ruotsiin töihin hevostalleille.
– Siellä Jumala alkoi kutsua minua puoleensa.
Hevostallit vaihtuivat Ryttylän kansanlähetysopiston nuorisotiimiin. Raamattulinjalla oli muuan Lassi Kujanpää. Syttyi rakkaus.
– Niissä vaiheissa ajattelin, ovatko hevoset minulle ehkä epäjumala. Pitäisikö koko harrastus lopettaa?
Vitsit, miten kurjaa tämä uskovaisen elämä on kun ei saa ratsastaakaan!
– Lopetin harrastuksen hetkeksi ja ajattelin, etä vitsit, miten kurjaa tämä uskovaisen elämä on kun ei saa ratsastaakaan.
Tuore aviopari muutti Ruokolahdelle, kun Lassi sai Imatran Stora Ensolta töitä. Ulla työskenteli toimittajana ja maatalouslomittajana. Sitten hän päätti syventää taitojaan hevosten kanssa ja opiskeli Harjun oppimiskeskuksessa ratsastuksen ohjaajaksi.
Imatralta avautui työpaikka ratsastustallilta. Työn ohella hän opiskeli ratsastuksen opettajaksi ja sai vakituisen työpaikan.
– Monen mutkan kautta, johdatuksen myötä, ostimme tämän Peltolan tilan siskoni perheen ja äitini kanssa yhdessä. Mikään päämäärä ja varsinainen suunnitelma ei koskaan ollut, että minusta tulisi hevostilallinen ja rupeaisin pitämään ratsastuskoulua. Mutta niin lopulta kävi!
”Maaseutuyrittäjien ahdinko paheni heti Ukrainan sodasta lähtien”
Ulla Kujanpää kuvailee maaseutuyrittäjän todellisuutta.
– On monta eroa siinä asuuko ja yrittääkö kaupungeissa vai maaseudulla. Täällä – erityisesti Itä-Suomessa – välimatkat ovat pitkät. Polttoaineen hinnannousu vaikuttaa joka kautta. Ensinnäkin asiakkaille on kalliimpaa tulla ratsastamaan. Koska hevosala on niin maataloussidonnainen, ovat kaikki kustannukset nousseet.
– Väkirehut eli heinät ja kaurat tulevat maataloista, joissa kustannukset ovat nousseet. Heinä on muoveihin käärityissä pyöröissä, ja muovinkin hinta on öljyyn sidoksissa. Kustannuskehitys paheni heti Ukrainan sodan alettua, kun energiakriisi iski.
– Polttoon meni se puru, jota muuten käytettäisiin talleilla kuivikkeena. Sähkön ja metallien hinnat nousivat. Kengitykseen tarvitaan paljon kenkiä, hokeja ja nauloja.
Hevoset voivat olla mahtavia terapeutteja.
Ulla Kujanpään mielestä on toki sinänsä hyvä asia, että eläinten hyvinvointilaki on kiristynyt.
– Mutta samaan aikaan on vaikea saada lainaa, kun pitäisi tehdä investointeja hevosten hyvinvointiin. Hevosyrittäjällä on paine nostaa hintoja – mutta asiakkaiden ostovoima ei ole täällä maalla kehittynyt kovin suotuisasti.
– Suomessa yhteiskunta ei tue hevosharrastusta läheskään samalla tavalla kuin esimerkiksi Ruotsissa. Hyvinvointialueet ovat lopettaneet esimerkiksi ratsastusterapian tukemisen.
Ulla Kujanpää on nähnyt, miten mahtavia terapeutteja hevoset voivat olla.
– Välillä ne tosin vievät minut raivon partaalle, mutta toisaalta antavat niin todella paljon.