Yksilöinä, perheinä ja yhteiskuntana meidän on palattava takaisin juurille ja pysähdyttävä perusasioiden äärelle. Yhteiskunnallinen suunta on ollut päinvastainen ja sen seuraukset näkyvät tässä hetkessä kaikessa ja varsin negatiivisesti.
Perinteiset arvot kannattelevat perheitä ja yhteiskuntaa. Toisiinsa sitoutuneet vanhemmat luovat lapselle hyvän kasvualustan. Kasvatus ei myöskään ole jotakin, joka voidaan ulkoistaa itseltä pois. Omat vanhemmat ja perhepiiri ovat se kasvualusta, joka luo juuret lapsen identiteetille.
Olin Termit äiti ja isä säilytettävä lainsäädännössä -kansalaisaloitteen tekijänä juuri tämän huolen vuoksi: meiltä yritetään riisua yhteiskunnassa äidin ja isän merkitys.
Kohtaamattomuus, syrjäytyminen ja yksinäisyys ovat tämän hetken vakava ilmiö. Kun palaamme perinteisten arvojen ja perusasioiden äärelle, pysähdymme miettimään, mitä ovat toisen kunnioittaminen ja hyvät käytöstavat. Kun aidosti kunnioitamme toisiamme ja pysähdymme kohtaamaan, näemme myös toistemme yksinäisyyden ja avuntarpeen.
Perinteisiin arvoihin kuuluu niin ikään rehellisyys. Tällä hetkellä osa puolueista ja jopa mediasta on alkanut suoltamaan totuutena asioita, jotka eivät olekaan totta. Ainakin itse olen ollut tilanteissa, joissa totuutena väitetään jotakin, joka ei mitenkään pidä paikkansa. Ei voi olla niin, että taivumme yhteiskuntana siihen, että totuus on se, mitä kovimmin huudetaan.
Ei voi olla niin, että taivumme yhteiskuntana siihen, että totuus on se, mitä kovimmin huudetaan.
Vastuullisuuden murtuminen näyttäytyy ympärillämme. On suorastaan järkyttävää, että enenevissä määrin eteen tulee tilanteita, joissa yrityksestä tai eri instansseissa ei tunnu löytyvän ihmistä, joka aidosti ottaisi vastuuta. Asiakas saattaa joutua puhumaan asiaansa kuin kuuroille korville. Vastuullisuutta pitäisi lisätä yhteiskunnan eri sektoreilla, niin koulutuksessa, työelämässä kuin poliittisessa päätöksenteossa. Vastuullisuus kantaa hyvää hedelmää niin inhimillisyyden kuin taloudenkin näkökulmasta.
Meidän on ymmärrettävä ja arvostettava kristillisiä juuria ja tästä syystä uskonnonopetus pitää säilyttää. Jatkuvasta moninaisuuden identiteettipolitiikasta pitää luopua ja mahdollistaa lapsille ja nuorille ymmärrys myös omaan uskontoon. Hengellinen ulottuvuus on joka tapauksessa osa ihmisen minuutta ja sen kieltäminen luo vain entistä enemmän hämmennystä. Kuka meistä voi sanoa, ettei olisi koskaan miettinyt, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu?
Kunnioitetaan toisiamme ja luomakuntaamme. Kannetaan vastuuta toisistamme, taloudesta ja turvallisuudesta. Rakennetaan yhteiskunta niiden arvojen pohjalta, jotka aidosti kannattelevat meitä.
Sirpa Pursiainen-Hautala
Kirjoittaja on Kristillisdemokraattien 2. varapuheenjohtaja, Tampereen kaupunginvaltuutettu sekä Pirkanmaan aluevaltuutettu
