– Haluan tuoda (budjettiriiheen) uutena kasvutoimena erityistalousalueet, Essayah sanoi.
Tällä hetkellä keskustelua käydään Itäisen Suomen ohjelmasta. Itä-Suomen hankkeeseen on valittu kaksi aluetta eli Kainuun alue ja toisaalta Imatran alue kokeilualueeksi.
– Nyt on tärkeää, että me toteutamme tämän kokeilun ja sitä kautta pääsisimme näitä erityistalousalueita laittamaan joka puolelle Suomea, Essayah sanoo.
Esimerkiksi Puolassa erityistalousalueita on kymmeniä eri puolilla maata. Essayahin mukaan se tarkoittaa sitä, että näillä alueilla luvitus pistetään sujuvaksi ja huolehditaan siitä, että osaavaa työvoimaa löytyy ja kolmanneksi katsotaan, miten erilaiset veroporkkanat voisivat toimia.
– Esimerkiksi niin, että vaikkapa kiinteistövero poistetaan tietyksi ajaksi alueen yrityksiltä, Essayah sanoo.
Kyse olisi enemmän kuntien tekemästä toimesta. Valtio voisi puolestaan tarjota veronalennuksia.
Erityistalousalueilta voisi odottaa Essayahin mukaan kasvua, koska ne houkuttelevat pääomaa myös ulkomailta.
– Tarkoitus ei olisi, että suomalaiset yritykset lähtevät muuttamaan paikkakunnalta toiselle vaan ennen kaikkea, että sinne saadaan uutta pääomaa ja uusia investointeja.
Essayahin mielestä olisi tärkeää, että erityistalousaluetyö saa jatkoa.
Kristillisdemokraatti-lehti kysyi 10.4. Essayahilta, onko Itä-Suomi-hanke tulossa huhtikuun lopun budjettiriihen päätettäväksi. Erityisedustaja Harri Bromanin ehdotus toisi verohelpotuksia Kajaanin ja Imatran seudun yrityksille.
– Mitään päätöksiä ei siitä ole vielä tehty, Essayah kertoo.