KD Espoo esittää: Antero Laukkanen puheenjohtajistoon

21.5.2015 klo 14:07 Uutiset

KD Espoon paikallisosasto ehdottaa kansanedustaja Antero Laukkasen valintaa puolueen puheenjohtajistoon.

 

Antero Laukkasella on pitkä ja ansiokas poliittinen ura. Espoon kaupunginvaltuutettu (2001-2016), tarkastuslautakunnan jäsen (2001-2016, vpj 2005-2008), Ulkoministeriön ihmisoikeusneuvottelukunnan (IONK) jäsen 2012-2015, Christian Political Foundation for Europe (CPFE) Board Member, Suomen Evankelinen Allianssi (SEA) hallituksen jäsen, varakansanedustaja (2003-2011), maakuntavaltuutettu (2005-2012), eduskunta-avustaja (1997-2003).  Antero Laukkanen on KD:n jäsen vuodesta 1983 ja on toiminut sekä puoluehallituksen että puoluevaltuuston jäsenenä.

 

Sosiaalineuvoksen arvonimen hän on saanut lähimmäistyöstään mm Hyvä arki ry:ssä, joka kustantaa asunnottomille päivittäin tarjottavia aamiaisia sekä vähävaraisten perheiden lapsille suunnattuja lastenleirejä.

 

Antero Laukkanen on ollut perustamassa Majakka-seurakuntaa ja toiminut pitkään sen pastorina. Hän toimii aktiivisesti mm Suomen kansallisessa rukousverkostossa ja on Suomen Kansallinen Rukousaamiainen ry:n perustajajäsen.

 

Antero Laukkasen perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi aikuista lasta.

 

Laukkasen visiona on vahvistaa puolueen kenttää ja tiivistää puolueen sisäistä yhteistyötä. Kokeneiden poliitikkojen ja nuorten mentoriparit tulevat olemaan yksi tärkeä yhteistyön muoto. Puolueen nuorille tullaan myös tarjoamaan suunnitelmallisesti mahdollisuuksia hankkia kokemusta ja vaativia tehtäviä puolueessa. Tavoitteena on nostaa Kristillisdemokraatit kymmenen kansanedustajan puolueeksi seuraavissa eduskuntavaaleissa.

 

Työ aloitetaan heti.

 

Lisätietoja:

KD Espoon puheenjohtaja Pertti Järvenpää

[email protected]

0400 423 499