Nykyisin palliatiivinen lääketiede ja saattohoito ovat kehittyneet niin pitkälle, että oireiden ja kivun lievitys elämän loppuvaiheessa on erittäin tehokasta. Äärimmäisenä keinona voidaan potilaan tajuntaa lääkkeellisesti alentaa sietämättömien oireiden lievittämiseksi, jolloin potilas tyypillisesti menehtyy rauhallisesti unen aikana.
Suomessa erityisesti yli 85-vuotiaiden määrä kasvaa poikkeuksellisen nopeasti, joten rajusti lisääntyvät vanhusten hoitokulut luovat painetta valtiontaloudelle. Vaikka kukaan ei Suomessa aja eutanasiaa säästökeinona, on hyvä kysyä, onko eutanasian salliminen viesti, jonka haluamme antaa ikääntyvälle väestöllemme tässä taloustilanteessa. Jos vanhukset alkavat kokea olevansa taloudellinen tai henkinen taakka läheisilleen tai yhteiskunnalle, saattaa eutanasiasta muodostua uhka heidän ihmisarvolleen.
Vaikka kukaan ei Suomessa aja eutanasiaa säästökeinona, on hyvä kysyä, onko eutanasian salliminen viesti, jonka haluamme antaa ikääntyvälle väestöllemme tässä taloustilanteessa.
Maailman tunnetuimpiin eutanasiakriitikoihin kuuluva professori Theo Boer toteaa Hollannin eutanasialain epäonnistuneen. Hänen mielestään eutanasiasta on tullut osittain ratkaisu myös merkityksettömyyden ja yksinäisyyden tunteeseen. Boerin mukaan kriteerit eutanasian saamiseen laajenevat väistämättä, kun järjestelmä on luotu. Eutanasian sallineiden maiden käytännöt ovat osoittaneet, että ajan kuluessa kriteerejä löysätään herkemmin kuin tiukennetaan.
Hollannissa kuoli loppuvuodesta 2025 eutanasian seurauksena vajaa kaksivuotias lapsi, joka kärsi syntymästään asti muun muassa vaikeasta aivovauriosta. Vaikka kyseessä oli parantumaton tila, lainsäädännön laajentaminen koskemaan pieniä lapsia on eettisesti erittäin ristiriitaista.
Tällä hetkellä aktiivinen kuolinapu ei ole laillista ainoassakaan Pohjoismaassa. Nyt Suomen lakia pyritään kuitenkin muuttamaan kansalaisaloitteella, joka toteutuessaan ottaisi ensiaskeleen kohti Kanadan kaltaista eutanasialainsäädäntöä. Kanadassa eutanasia on yleistynyt poikkeuksellisen nopeasti sen jälkeen kun se laillistettiin vuonna 2016. Eutanasiakuolemien määrä kasvoi vuosina 2021–2024 peräti 37,6 prosenttia. Vuonna 2024 jo noin joka kahdeskymmenes kuolema Kanadassa oli seurausta eutanasiasta, mikä vastasi 5,1 prosenttia kaikista kuolemista.
Tilastot ja tutkimukset osoittavat, että maissa, joissa eutanasia on sallittu, eutanasiapyynnöt liittyvät yleisimmin psykologisiin tekijöihin ja elämänlaadun heikkenemiseen – eivät pelkkään fyysiseen kipuun.
Tilastot ja tutkimukset osoittavat, että maissa, joissa eutanasia on sallittu, eutanasiapyynnöt liittyvät yleisimmin psykologisiin tekijöihin ja elämänlaadun heikkenemiseen – eivät pelkkään fyysiseen kipuun. Suomalainen lääketieteellinen osaaminen on huipputasoa: laadukas palliatiivinen hoito sekä saattohoito tarjoavat hyvät keinot kärsimyksen lievittämiseen elämän loppuvaiheessa.
Myös psykologisiin ja henkisiin tarpeisiin pitäisi tarjota muuta apua kuin kuolinapua. Tutkimusten mukaan päätös eutanasiasta on raskas taakka niin potilaalle, läheisille kuin hoitohenkilökunnalle. Eutanasian sijaan voimavarat onkin tärkeintä ohjata laadukkaan saattohoidon toteutumiseen.