Ella Kärki ei lähtenyt aikanaan politiikkaan ihan ensikysymältä. Hän tarvitsi vahvistuksekseen yllättäen jopa Ison kirjan apua.
– Miettimisaika oli pitkä, peräti yhdeksän kuukautta, Kärki kertoo.
Ennen edellisiä vuoden 2023 eduskuntavaaleja kysyivät KD Nurmeksen paikallisosaston edustajat eräässä tilaisuudessa häntä ehdokkaaksi.
– Epäilin olevani liian vanha ehdokkaaksi. Kun viimeinen aamu koitti ja minun piti vastata ehdokkaaksi lähtemisestä puolueen puheenjohtajalle Sari Essayah’lle, tuli Päivän sanasta vastaan tämä kohta Raamatusta: ’Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat; mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat.’
Tarvittiin siis peräti merkkiä Raamatusta, ennen kuin Kärki vastasi myöntävästi. Jakeet löytyvät Vanhasta testamentista Jesajan kirjasta, 40: 29–31.
Kärjen eduskuntavaaliteemoista tärkeimpiä on tasavertaisten mahdollisuuksien luominen koko Suomeen.
– Maaseudulla asuminen, hyvinvointipalvelut, opiskelu ja yrittäminen olisi oltava mahdollista heille, ketkä sitä haluavat.
Kärki muistuttaa, että perustuslain pykälän 9 ja 10 mukaan Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa.
– Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle yhtäläinen mahdollisuus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta sekä kehittää itseään varattomuuden sitä estämättä.
– Mehän maksamme verot samoilla säännöksillä joka puolella Suomea, joten meillä on oikeus samoihin palveluihin ja mahdolliuuksiin asuinpaikkakunnillamme, hän tähdentää.
KD:n kannustava perusturvamalli on Kärjen mielestä hyvä.
– Työtä ja leipää on riitettävä kaikille. Sosiaaliturvaan ja työttömyysturvalainsäädätöön tarvitaan kokonaisuudistus, osauudistukset eivät enää auta.
Sosiaaliturvaan ja työttömyysturvalainsäädätöön tarvitaan kokonaisuudistus, osauudistukset eivät enää auta.
Itäisen Suomen ihmisenä Kärki peräänkuuluttaa turvallisuutta.
– Maan syrjäisimmissäkin kolkissa on ihmisten turvautumisesta, varautumisesta ja huoltovarmuudesta pidettävä huolta. Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.
– Samaten jokaisella on perustuslaillinen oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen.
Hänen mukaansa laki hyvinvointialueesta sanoo suoraan, mistä hyvinvointialueen olisi vastattava. Sille on lailla säädettyjä tehtäviä, kuten hyvinvointialueen asukkaan laissa säädettyjen oikeuksien toteutumisesta ja palvelukokonaisuuksien yhteensovittamisesta sekä järjestettävien palvelujen ja muiden toimenpiteiden, kuten palvelujen yhdenvertaisesta saatavuudesta.
Kristillisdemokratialla on Ella Kärjelle syvä merkitys, vaikka aikaisemmin hän ajatteli, ettei ikinä lähtisi puoluepolitiikkaan millään tavalla.
– Kristillisdemokratiassa yhdistyvät tärkeät asiat: demokraattinen vallankäyttö sekä kodin, uskonnon ja isänmaan arvot. Minulle nämä merkitsevät turvallista, maltillista ja suomalaisen sielun näköistä puoluetta sekä vallankäyttöä.
Kristillisdemokratiassa yhdistyvät tärkeät asiat: demokraattinen vallankäyttö sekä kodin, uskonnon ja isänmaan arvot.
Hallitusvastuun aikana puolueeseen ja politiikkoihin on satanut myös epäasiallista palautetta.
– Facebook ja some ovat täynnä maalittamista. Aivan kuin kaikki mitä erityisesti Sari Essayah tekee olisi väärin, kristillisten arvojen vastaista ja oman edun tavoittelua. On moitittu eläinten rääkkääjäksi ja tappajaksi.
– Puolustajia on vähän, sillä Keskustan jäsenet, jotka nauttivat runsaasti KD:n hallitustyöskentelyn hedelmistä, eivät voi tai uskalla olla kiitollisia. Toripuheissa kyllä myönnetään Sarin osaaminen ja kiitellään saavutuksia, kuten ne ihan realistisesti niitä ovatkin.
– Näitä edellä mainittuja negatiivisia asioita tulee esille erilaisissa kohtaamisissa ja tilaisuuksissa, vaikkakaan minua ei vielä ole maalitettu.
Nurmeksen valtuustossa yhteistyö muiden ryhmien porukoiden kanssa on sujunut. Kärki on ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu.
– Yhteistoiminta on ollut erinomaista, yhteisymmärrykseen pyrkivää ja kunnan etua tavoittelevaa, toistaiseksi jopa arvostavaa. Eri mieltä saa olla, kunhan perustelee.
Kärki kiittää puolueen puolelta tulevaa tukea.
– Jos rahaa olisi puolueella enemmän, se mahdollistaisi suuremman näkyvyyden kentällä. Jos kansanedustajia ja ministereitä olisi enemmän, saisimme heitä useammin vieraiksemme.
– Yksi suuri huolen aihe täällä harvaan asutuilla seuduilla on väestön väheneminen samoin kuin ikääntyminen. Tarvitsisimme lisää KD:n jäseniä ja toimijoita.
Savo-Karjalan eduskuntavaaliehdokas Ella Kärki, Nurmes:
• 69-vuotias
• asuu Nurmeksessa Pohjois-Karjalassa
• perheessä aviomies ja kolme aikuista poikaa
• yrittäjä, hallintotieteiden maisteri, metsätalousinsinööri (AMK), auktorisoitu yritysvälittäjä (AYT)
• kaupunginvaltuutettu, elinkeinoyhtiö Pikes Oy:n hallituksen jäsen, Savo-Karjalan KD Naisten puheenjohtaja, KD Naisten liittohallituksen ja Pohjois-Karjalan KD:n piirihallituksen jäsen, Nurmeksen evankelisluterilaisen seurakunnan kirkkovaltuutettu
• harrastaa juuresten, valkosipulien ja yrttien kasvattamista, opiskelua, seurakunnan ja yrittäjärjestön toimintaa, kirjoittaa Kärjen ääni -blogia
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/author/ella-karki/
