Ulla Honkio aloitti työt puoluetoimistolla elokuun ensimmäisellä viikolla.
– Informaatiota tulee nyt paljon! Mielettömän kiinnostavaa on. Hyvä on hypätä suoraan syvään päähän, hän toteaa.
Haastattelukin tehdään vasta aika myöhään illalla, kun päivät kuluvat hänen nyt perehtyessään uuteen tehtävään.
Yrittäjätaustainen tradenomi ei säikähdä uuden opettelua.
– Kun on pitkään toiminut yrittäjänä ja työelämässä muutenkin, niin luottaa siihen, että asiat yksi kerrallaan selviävät. Kun pitää hihat kääriä, niin nehän kääritään.
Honkiolla on 15 vuotta kokemusta firman kokonaisvaltaisesta pyörittämisestä. Viime vuodet hän on tehnyt myyntiä, markkinointia ja hallintoa S-ryhmän tytäryhtiössä.
– Suurenkin konsernin käytännöistä on kokemusta.
Hän toteaa, että liiketoimintaan tulee vahva ymmärrys kokemuksen ja innostuksen myötä.
– Suurin ja rakkain intohimoni ovat aina olleet numerot ja talouspuoli. Ne ovat yrityksen kantava voima. Talouden pitää olla tasapainossa, jotta kaikki muutkin yrityksen – tai puolueenkin – prosessit voivat oikealla tavalla toimia.
Suurin ja rakkain intohimoni ovat aina olleet numerot ja talouspuoli. Ne ovat yrityksen kantava voima.
Honkio kuuli kevättalvella, että Suomen Kristillisdemokraatit hakee hallintopäällikköä.
– Ajattelin, että olisi todella tärkeää saada työskennellä sydämeni arvojen mukaisessa organisaatiossa.
Hän ei kokemuksensa laajuudesta huolimatta hetkeäkään ajatellut – saati ollut varma – että hänet valittaisiin tehtävään.
– Rekry oli ammattitaitoisesti järjestetty. Jännitin loppuun saakka, kuinka kävisi.
Haastattelijoina olivat puolueen puheenjohtaja Sari Essayah, eläkkeelle siirtyvä hallintopäällikkö Ismo Portin sekä puoluesihteeri Mikko Rekimies.
– Oli yllätys ja samalla suuri kunnia-asia päästä tähän tehtävään.
Honkiolle puolueessa toimiminen on tietenkin täysin uutta.
– Pienessä organisaatiossa hoidetaan hyvin paljon muutakin, vaikka keskeistä on juuri talous.
Elämänmuutos on vantaalaiselle Honkiolle suuri. Vastuunkantamiseen hän on tottunut, sillä yrittäjänä on pitänyt vastata koko kokonaisuudesta.
– Olen uuden äärellä innokkaana, halukkaana pääsemään asioihin hyvin sisälle. Tässä tehtävässä haluaisin olla luotettava taustatuki koko puolueorganisaatiolle.
Työkeskeiseksi itsensä nimittävällä Honkiolla on hyvä elämäntilanne.
– Tytär on jo lukiolainen, joten emme elä perheenä enää pikkulapsiarkea. Tämä haastatteluaika on sellainen, että pienen ihmisen äitinä olisin jo laittamassa lasta unten maille ja lukemassa iltarukousta, Honkio naurahtaa.
Vaalivuosi on meneillään. Kevään eduskuntavaaleihin on enää reilut kahdeksan kuukautta. Ruuhkanhuippuja on väistämättä edessä.
– On selvyys, että silloin kun on paljon töitä, ne pitää tehdä. Muttei kenenkään oleteta varmaankaan venyvän rajattomiin, hän arvelee.
Hän tuntee järjestömaailmaa, ja tietää, miten tärkeää vapaaehtoisten panos on. Puoluetoiminnassakin se on suorastaan välttämätöntä.
– Arvostan vapaaehtoistyötä korkealle. Moni homma ei toimi ilman sitä.
Arvostan vapaaehtoistyötä korkealle. Moni homma ei toimi ilman sitä.
Eläkkeelle kesäkuun alussa jäänyt Ismo Portin on perehdyttänyt seuraajaansa hallintopäällikön monimuotoisiin töihin.
– Uskon hyvin vahvasti johdatukseen. Uskon, että polkuni on mennyt, niin kuin sen on ollut tarkoituskin mennä.
– Tästä työstä ja perheestäni sekä turvallisesta lapsuudesta Pohjois-Pohjanmaalla olen hirveän kiitollinen, Ulla Honkio lausuu.
Ulla Honkio, Kristillisdemokraattien hallintopäällikkö
• 48-vuotias
• tradenomi
• puolueen hallintopäällikkö 1. elokuuta alkaen
• asuu Vantaalla aviomiehensä ja tyttärensä kanssa
• voimaelementit luonto, musiikki ja oma perhe – ”metsä on rauhoittumispaikka”
