Ehkä yksi tärkeimmistä sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvä päätös tällä hetkellä on rahoitusmallin korjaaminen. Hyvinvointialueiden rahoitus valtion budjetista on lähes kolmannes, joten ei ole yhdentekevää minkälaisella rahoitusmallilla sotea pyöritetään. Mikäli soten kustannusten kasvua ei onnistuta hillitsemään, kurjistaa se valtion taloutta entisestään.
Rahoituslain kannustamattomuus ja menoautomaattirakenne vaativat korjausta.
Nykymallissa hyvinvointialueita rangaistaan vastuullisesta taloudenpidosta.
Nykymallissa hyvinvointialueita rangaistaan vastuullisesta taloudenpidosta. Jos alue saavuttaa tasapainoisen taloustilanteen, rahoitusta leikataan jatkossa. Joten hyvinvointialueilla on vahva kannustin käyttää kaikki se rahoitus, jonka ne saavat. Kannuste panostaa palveluihin on, mutta kannusteita säästää ei ole.
Rahoitus tarkistetaan jälkikäteen toteutuneiden kustannusten mukaan. Valtion on vaikea kieltäytyä lisärahoituksesta, sillä on hankala tietää, johtuuko ylitys huonosti hoidetusta taloudesta vai tekijöistä, joihin alue ei ole voinut vaikuttaa. Tämä luo melkoisen menoautomaatin. Alueita tulisi sen sijaan palkittava siitä, että onnistuvat hillitsemään kustannusten kasvua ja tuottamaan hyvinvointia asukkaille.
Alueiden rahoituksesta 80 prosenttia perustuu nyt väestön palvelutarpeeseen. Eli käytännössä hyvinvointialue saa sitä enemmän rahoitusta, mitä sairaampi väestö on. Alussa tämä tarvelähtöinen rahoitus on ok, mutta jatkossa pitäisi palkita myös vaikuttavuudesta ja muutoksesta, ei pelkästään pysyvyydestä.
Tarveperustainen malli luo kannusteita ylidiagnosointiin mutta ei kannusta ennaltaehkäisyyn panostamiseen. Sairaudesta koituvia kustannuksia korvataan hyvinvointialueelle, mutta ennaltaehkäisevä toiminta sitä vastoin lisää alueen kustannuksia (lyhyellä aikavälillä). Joten tiukassa taloustilanteessa alueille on syntynyt houkutus osaoptimointiin. Pitkäaikaisdiagnoosien määrä tilastoinnissa onkin parin viimeisen vuoden aikana kasvanut valtakunnallisesti 27 prosenttia.
Ansaintalogiikka ei saa mennä niin, että hoidettu ja ennaltaehkäisty potilas on menetetty tulonlähde. Rahoitusjärjestelmän tulisi kannustaa palvelutuotannon tehokkuuteen, vaikuttavuuteen, ennaltaehkäisyyn, kustannusten hillintään ja todenmukaiseen kirjaamiseen.
Ansaintalogiikka ei saa mennä niin, että hoidettu ja ennaltaehkäisty potilas on menetetty tulonlähde. Rahoitusjärjestelmän tulisi kannustaa palvelutuotannon tehokkuuteen, vaikuttavuuteen, ennaltaehkäisyyn, kustannusten hillintään ja todenmukaiseen kirjaamiseen.
Keskeisiä kysymyksiä ovat muun muassa miten varmistetaan, että rahoitusmalli kannustaa kaikkia alueita kustannusten kasvun hidastamiseen, miten taataan riittävät kannustimet ennalta ehkäisevään työhön ja miten vaikuttavuus otetaan huomioon rahoitusmallissa.
Valuvikainen rahoitusmalli on siis korjattava ja erityisesti kannustimia ja palkitsemisjärjestelmää pitää kehittää. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen on varmistettava riittävät taloudelliset kannusteet kuntien lisäksi kolmannelle sektorille ja muille toimijoille. Alueet voivat myös itse määritellä miten palkitsevat onnistuneesta ja vaikuttavasta HYTE-työstä tai kehittämisestä. Lisäksi vaikuttavasta ja tuloksellisesta innovoinnista ja kehittämisestä on saatava lisäbonukset – myös työntekijöille, sillä uudistukset ja kehitysloikat tapahtuvat yleensä pakon edessä tai riittävillä kannustimilla.
Kirjoittaja Riitta Kuismanen on Pirkanmaan aluevaltuutettu ja Pirkkalan kunnanvaltuutettu. Hän kuuluu Kristillisdemokraatti-lehden 2025 perustettuun vapaaehtoisten kirjoittajien toimituskuntaan.
