Seuraaviin eduskuntavaaleihin ja hallituskauden alkuun on enää noin vuosi.
Työtä riittää, mutta me Kristillisdemokraatit olemme valmiit sitä myös tekemään. Nostamme Suomen ylös sillä, että keskitymme perusasioihin ja arvopohjaamme, joka rakentuu kristilliselle ihmiskuvalle ja jokaisen ihmisarvolle.
Suomen johtavana perhepuolueena jatkamme perheiden puolustamista, sillä perhe on yhteiskuntamme perusta ja kaiken hyvinvoinnin alkupiste.
Jatkamme kestävän kansantalouden rakentamista, joka koostuu riittävistä sopeutuksista ja samalla kasvun olosuhteiden luomisesta. Jatkamme työllisyyden tukemista sekä yritysten mahdollisuuksien ja toimintakentän vahvistamista, sillä yritykset luovat meille työpaikkoja ja kasvua.
Kristillisdemokraattisessa sosiaalisessa markkinataloudessa pidämme huolta heikoimmassa asemassa olevista.
Turvaamme kotimaisen ruoantuotannon ja omistajuuden, huoltovarmuuden ja omavaraisuuden, ja varmistamme maamme turvallisuuden. Pidämme Suomen ja sen luonnonvarat omissa käsissä.
Meidän visiomme on näkymä turvallisesta, oikeudenmukaisesta ja keskinäiseen luottamukseen nojaavasta Suomesta – Suomesta, jossa jokaisella on mahdollisuus rakentaa hyvää elämää, kantaa vastuuta ja luottaa huomiseen
Meidän visiomme on näkymä turvallisesta, oikeudenmukaisesta ja keskinäiseen luottamukseen nojaavasta Suomesta – Suomesta, jossa jokaisella on mahdollisuus rakentaa hyvää elämää, kantaa vastuuta ja luottaa huomiseen. Tämän eteen olemme tehneet työtä ja teemme jatkossakin.
Puolueen poliittisten ohjelmien uudistaminen valmistumassa, ja sen jälkeen laadimme eduskuntavaaliohjelman, jossa konkretisoituu visiomme paremmasta Suomesta.
Tuota visiota vievät eteenpäin upeat ehdokkaat, jäsenet ja kannattajat ympäri maata. Kunnissa ja hyvinvointialueilla sekä osastoissa ja piireissä tehdään joka päivä valtava määrä työtä suomalaisen yhteiskunnan, perheiden ja lähimmäisten hyväksi. Ilman tätä sitoutumista, vastuunkantoa ja sydäntä puolueemme ei olisi se voima, joka se tänään on.
Haastavat ajat kutsuvat vastuunkantajia. Kristillisdemokratia on ollut parhaimmillaan silloin, kun vastuunkantoa on eniten tarvittu. Vastuunkanto ei ole meille hetkellinen valinta vaan osa kristillisdemokraattista perustaa. Siinä tehtävässä olemme toimineet nyt hallituksessa ja siinä roolissa työskentelemme myös jatkossa – Suomen, suomalaisten ja yhteisen hyvän parhaaksi.