Jouko Jääskeläinen ei aiokaan irtautua vuosikymmenten kiinnostuksen ja tutkimuksensa kohteesta. Uutuuskirja Seitsemän askelta rauhaa keskittyy rauhan etsintään ja sodan tuskan todellisuuteen Israel-Palestiinassa. Jääskeläinen kysyy, millainen olisi rauhassa elävä ja oikeudenmukainen maailma ja miten siinä toteutuisivat sanan ja Sanan vapaus. Onko rauha ilman aseita mahdollinen?
Ajatushautomo Kompassin perustajajäseniin kuuluva Jääskeläinen on valtaisan kokenut KD-poliitikko. Hän on toiminut vuosikymmeniä Vantaan kaupunginvaltuutettuna ja ollut Vantaan ja Keravan aluevaltuutettu. Kansanedustajana hän istunut yhteensä neljä kautta.
Jääskeläinen osallistuu KD:n Kesäpäivään Tampereen Varalassa. Kirjaa voi hankkia Kesäpäivässä tai tilaamalla sen Ajatushautomo Kompassista.
Kristillisdemokraatit järjestää Kesäpäivän vuosien tauon jälkeen jälleen tänä vuonna. Kesäpäivä pidetään Tampereella Varalan urheiluopistolla 15. elokuuta.
Kristillisdemokraatit järjestää Kesäpäivän vuosien tauon jälkeen jälleen tänä vuonna. Kesäpäivä pidetään Tampereella Varalan urheiluopistolla 15. elokuuta. Tamperelainen kansanedustaja Sari Tanus sekä puolueen puheenjohtaja, ministeri Sari Essayah ovat tavattavissa aamupäivällä lauantaina Tammelan torilla. Saman päivän iltana järjestää Pirkanmaan KD klo 19 Aleksanterin kirkossa pitkäaikaisen KD-kansanedustajan, sosiaalineuvos Leena Rauhalan (1942–2024) muistokonsertin, jonne on vapaa pääsy (ohjelma 20 €). Esiintyjinä ovat Lasse Heikkilä ja Valkiat, solisteina Pentti Hietanen, Susan, Mika Karola ja Atro Hietala. Tampereen edellinen pormestari Kalervo Kummola pitää puheen. Konsertin juontavat KD:n 2. varapuheenjohtaja, tamperelaispoliitikko Sirpa Pursiainen-Hautala sekä radioäänenä tutuksi tullut Mikael Juntunen.
Jouko Jääskeläinen kattaa uutuuskirjassaan pitkän aikajänteen.
– Halusin katsoa kirjassa kauemmas kuin historian arvioinnissa usein käytettyihin vuosiin 1500 ja 1800. Menin 3000 vuoden taakse. Sieltä löytyy todella mielenkiintoinen historia, Jääskeläinen kertoo.
Hän käy kirjassaan läpi Raamatun käskyjä ja lupauksia sekä yhteiskuntatieteiden ymmärrystä ja löytöjä.
– Olen ollut tällä matkalla jo yli viisi vuosikymmentä.
Tälle matkalle hänet on innoittanut riemuvuosi, ainutlaatuinen raamatullinen oikeudenmukaisuuden ja tasauksen juhla. Sen ympärille punoutuvat kirjassa esitetyt seitsemän kriteeriä. Niistä muodostuu kokonaisuus, jolla voi punnita elämää ja yhteiskuntaa.
Jouko Jääskeläinen on kirjoittanut useita yhteiskuntaa ja uskontoa käsitteleviä kirjoja. Luottamustoimet kaupunginvaltuustossa ja aluevaltuustossa päättyivät kesällä 2025, mutta kirkolliskokousedustajana hän on edelleen.

