Kainuussa on käyty draamaa hyvinvointialueen päätöksenteossa.
– Arvostelin ankarasti, että hyvinvointialueen hallitus mielestäni kevein perustein luki lain esitöistä vain kohdan, jossa yleisö pitää päästää saliin kuulemaan kokousta, vaikka samassa esityössä sanotaan, että yleisö saa osallistua seuramaan joko saliin, erilliseen tilaan tai etäyhteydellä, aluevaltuutettu Sami Kilpeläinen kertoo.
Aluehallituksen KD-varajäsenen Antti Kelan esitys hävisi äänin 3–8. Koko valtuustokautta koskeva massiivinen muutosohjelma tuotiin uudelleen vain kahden viikon kuluttua valtuuston käsiteltäväksi.
– Ensimmäinen äänestys meni 30–28. Siinä aluehallituksessa tekemäni muutosesitys voitti. Toisella kertaa vyörytystä oli edelleen, mutta tulos piti äänin 31–28, Kilpeläinen toteaa.
KKD oli äänestänyt samasta Kuhmon osastopaikkoja koskevasta asiasta viime kaudella.
– Hävisimme kaksi kertaa äänin 2–57 silloin minun ja Jaakko Mikkolan äänillä. Nyt asia kääntyi nimenomaan Kuhmon terveydenhuoltolain mukaisten AKY-paikkojen puolesta.
– 31-28! Kainuu kuitenkin voitti. Toisen kerran.
– Moni sanoi, ettei kannata yrittää. Moni sanoi, että päätökset on jo tehty. Mutta sitkeä kainuulainen tietää, että virta kuluttaa kallionkin, kun työtä tehdään määrätietoisesti, Sami Kilpeläinen toteaa.
31-28! Kainuu kuitenkin voitti. Toisen kerran. – Sami Kilpeläinen
– Kaksi vuotta sitten puolustimme vuodeosastoa ja lähipalveluja. Hävisimme ensin äänin 2–57 ja myöhemmin uudelleen. Emme kuitenkaan luovuttaneet.
Nyt aluehallitus hyväksyi Sami Kilpeläisen esityksen arviointi- ja kuntoutusyksiköstä Kuhmoon, Sotkamon ja Suomussalmen lisäksi, äänin 6–5, ja aluevaltuusto vahvisti ratkaisun kesäkuun alussa niukasti 30–28.
– Kesäkuun lopussa äänestettiin samasta asiasta. Kuultiin vastustajien vyörytystä, mutta rintama piti ja vahvistui. Tulos aluevaltuustossa 31-28, Kilpeläinen kertoo.
KD:n aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja ja aluehallituksen jäsen Sami Kilpeläinen näkee päätöksessä selvän suunnanmuutoksen.
– Vuonna 2023 meitä oli vain kaksi kristillisdemokraattia puolustamassa Kuhmon terveyskeskuksen vuodeosaston säilyttämistä. Minä esitin Jaakko Mikkolan kanssa, ettei osastoa lakkautettaisi eikä sitä muutettaisi sosiaalihuoltolain mukaiseksi arviointi- ja kuntoutusyksiköksi. Hävisimme äänestyksen luvuin 2–57.
– Nyt aluevaltuusto hyväksyi muutosohjelmassa Kuhmoon perustettavaksi uudelleen terveydenhuoltolain mukaisen arviointi- ja kuntoutusyksikön. Se osoittaa, että pitkäjänteinen työ voi lopulta muuttaa päätöksentekoa, Kilpeläinen sanoo tyytyväisenä.
Kun terveyskeskuksen vuodeosasto lakkautettiin, Kuhmossa ei voitu enää antaa hauraille ikäihmisille akuuttia sairaanhoitoa entiseen tapaan. Nyt hyväksytty ratkaisu korjaa tätä suuntaa. – Jaakko Mikkola
Kilpeläisen ja aluevaltuutettu Jaakko Mikkolan mukaan vuoden 2023 ratkaisu osoittautui käytännössä ongelmalliseksi heti tuoreeltaan vuonna 2024:
– Kun terveyskeskuksen vuodeosasto lakkautettiin, Kuhmossa ei voitu enää antaa hauraille ikäihmisille akuuttia sairaanhoitoa entiseen tapaan. Se johti monissa tilanteissa pitkiin ja raskaisiin kuljetuksiin. Nyt hyväksytty ratkaisu korjaa tätä suuntaa, Jaakko Mikkola sanoo.
Tasapuoliset palvelut koko Kainuuseen
KD:n aluevaltuutettu Jaakko Mikkola pitää päätöstä tärkeänä erityisesti palvelujen yhdenvertaisuuden näkökulmasta.
– Vuonna 2023 tekemämme päätös oli Kuhmon kannalta väärä. Siksi on erittäin myönteistä, että aluevaltuusto päätti nyt palauttaa Kuhmoon terveydenhuoltolain mukaisen arviointi- ja kuntoutusyksikön. Tämä on ennen kaikkea iäkkäiden ihmisten palveluiden parantamista.
Vuodeosastot muutetaan myös yli 10 000 asukkaan Sotkamossa ja noin 7 000 asukkaan Suomussalmella terveydenhuoltolain alaisiksi arviointi- ja kuntoutusyksiköiksi. Kuhmossa on noin 7 300 asukasta.
Mikkolan mukaan samaa periaatetta tulee noudattaa koko Kainuussa saman kokoisissa kunnissa.
– Aluevaltuusto on jo aiemmin päättänyt vastaavista terveydenhuoltolain mukaisista arviointi- ja kuntoutusyksiköistä Sotkamoon ja Suomussalmelle. On täysin perusteltua, että myös Kuhmo saa saman tasoiset palvelut. Kainuulaisten pitää olla yhdenvertaisessa asemassa riippumatta siitä, missä kunnassa he asuvat.
KD:n aluevaltuutettu Antti Kela muistuttaa, että palvelujen kehittämisessä on vältettävä liiallista keskittymistä Kajaaniin.
– Kainuu on maantieteellisesti laaja maakunta. Kaikkia palveluja ei saa eikä pidä keskittää Kajaaniin. Lähipalvelut tukevat ihmisten arkea, lisäävät turvallisuutta ja vähentävät tarpeetonta matkustamista. Tasapainoinen palveluverkko on koko hyvinvointialueen etu, Kela muistuttaa.
Kaikkia palveluja ei saa eikä pidä keskittää Kajaaniin. – KD-aluevaltuutettu Antti Kela
KD-ryhmä on painottanut myös henkilöstömäärän alentamista esimerkiksi eläköitymisen myötä sekä ostopalvelujen hyödyntämistä silloin, kun se on edullisempaa kuin oma tuotanto.