Vuodesta 2017 lähtien kristillisdemokraattien kaupunginvaltuutettuna vaikuttanut Petteri Muotka kertoo, että KD:lla on tulevissa eduskuntavaaleissa paljon pelissä. Tavoitteena on saada takaisin aiempina vuosikymmeninä puolueella ollut kansanedustajan paikka. Se vaatisi sitä, että kannatus saataisiin hyvälle, noin 7 prosentin tasolle Keski-Suomessa.
– Tavoite kansanedustajapaikasta on kova, mutta mahdollinen, Muotka arvioi.
Hän on itsekin ehdolla, koska pitää KD:n arvoja ja ohjelmaa hyvinä.
– Minulle tämä on juuri se oikea joukkue, missä voin olla vaikuttamassa. Haluan olla omalta osaltani vaikuttamassa yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja suuntaan, johon ollaan menossa.
Myös Muotkan ammattivalinnalla on yhteiskunnallinen ulottuvuus, sillä hän on kristillisen koulun rehtori. Hänen mukaansa vielä joitakin kymmeniä vuosia sitten saattoi ajatella, että kaikki suomalaiset koulut olivat kristillisiä, mutta ei enää. Nyt ainoastaan kristilliset koulut tarjoavat oppilailleen kristillistä elämänkatsomusta samalla, kun seuraavat valtakunnallista opetussuunnitelmaa.
– Meillä on nyt se erityinen tehtävä, että läpäisyperiaatteen mukaisesti kristilliset arvot saavat näkyä arjessa. Voi olla hengellinen aamunavaus, ruokarukous ja kristilliset juhlat. Tietenkin hyvin paljon on samaakin kuin muissa kouluissa. Sama opetussuunnitelma ja samat oppikirjat.
Suvivirsi saa siis aivan oikeastikin soida kristillisissä kouluissa ja kristillisen joulujuhlankin saa esittää. Kristillisyys näkyy Muotkan mukaan kuitenkin erityisesti toisten ihmisten kunnioittamisessa. Hyvää palautetta on tullutkin siitä, että kouluissa on hyvä ilmapiiri.
Muotka on seurannut erityisellä mielenkiinnolla sitä, mihin suuntaan kunnallisissa kouluissa on menty ja monesti pienen, mutta kovaäänisen vähemmistön vaatimuksista.
– Kun loukkaannutaan jopa siitä, että Suvivirsi lauletaan, niin harmillista on tietenkin se, että kouluissa tullaan aroiksi eikä uskalleta sitten enää tehdä sitä. Sitten jotain muuta tulee tilalle ja joku muu arvopohja tulee tilalle, vaikka valtaväestö pitäisikin vanhaa ja kristillistä arvopohjaa hyvänä.
Kristilliset koulut ovat suosittuja ja tulijoita olisi, mutta luvat tuntuvat olevan kiven alla. Perusteluna on käytetty sitä, että lapsimäärät vähenevät, syntyvyys on laskenut ja ennuste eteenpäin on se, että perusopetusikäisiä on jatkossa vähemmän.
– Me nähdään se niin päin, että vanhemmilla pitäisi olla oikeus valita opetus ja kasvatus ja se aate, minkä mukaan opetetaan.
Yksityiset koulut ovat olleet myös viranomaisten tarkassa synnissä ja kiinnostaneet jopa Supoa. Muotkan mukaan syynä siihen saattavat olla ääri-islamistiset liikkeet, jotka on erityinen huolenaihe, kun puhutaan kotiopetuksesta.
Kristillisissä kouluissa toiminta on kuitenkin hyvin avointa sekä lakien ja asetusten mukaista.

Muotka oli kesäkuussa tapaamassa kristillisdemokraattien eduskuntaryhmää 16 muun kristillisen koulun rehtorin kanssa. KD:n eduskuntaryhmä on tehnyt hänen mukaansa paljon hyvää työtä kristillisten koulujen eteen. Muun muassa se, että opetuksen järjestämisluvan saaneet yksityiset koulut saivat sataprosenttisen rahoituksen vuosi sitten, oli merkittävä asia.
Jyväskylän kristillisessä koulussa on vähän yli 300 oppilasta. Koulu sai vuonna 2004 opetuksen järjestämisluvan ja tuolloin siellä oli noin 100 oppilasta.
– Siitä lähtien koulu on koko ajan pikku hiljaa kasvanut ja uskallan sanoa, että myös kehittynyt monella tapaa. Vuosi sitten päästiin vielä uusiin tiloihin hyvällä sijainnilla. Meitä on siunattu paljon, mutta toki myös tehty työtä ja rukoiltu paljon.